Siirry suoraan sisältöön
Kuvituskuvaa opiskelusta. Kuva: Hanna Ahonpää

Toimittajakoulussa opiskellaan ensi syksynä Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja viestinnän opintoja!

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on Toimittajakoulun opettaja

Jo lukuvuosina 2021-22 ja 2022-23 Etelä-Pohjanmaan opiston Toimittajakoulussa on voinut opiskella avoimen yliopiston kautta Vaasan yliopiston viestintätieteen perusopintoja. Tulevana lukuvuotena Toimittajakoulussa on tarjolla Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja viestinnän perusopintokokonaisuus.

Toimittajakoulussa on aiemminkin ollut mahdollisuus väyläopintoihin eli pääsyyn yliopistoon opiskelemalla viestintää – ilman pääsykoetta. Nyt väylä avautuu Jyväskylän yliopistoon. Sekä journalistiikan että viestinnän väylän kautta valitaan yliopistoon viisi opiskelijaa, joten kilpailu on kovaa, mutta pääsy sisään on mahdollista.

Yliopistotason opintojen lisäksi Toimittajakoulussa on mahdollista suorittaa droneopintoja, joissa opiskelija voi hankkia Traficomin todistuksen osaamisestaan, jonka jälkeen voi käyttää miehittämätöntä ilma-alusjärjestelmää (UAS) alakategorioissa A1 ja A3. Opiskelija saa myös Traficomin kauko-ohjaajatunnuksen eli käytännössä luvan kuvata ilmasta. Tämä on mainio etu työnhaussa!

Syksyllä 2022 toimittajakoululaiset ottivat dronella erilaisia koulukuvia Opiston pihamaalla.

Lisäksi lukuvuosi Etelä-Pohjanmaan opistolla sisältää muun muassa yliopistotutkintoon hyväksi luettavia kieliopintoja tai sosiologian ja kulttuurien tuntemuksen opintoja.

Juttuvaihtoa ja työharjoittelu

Toimittajakoulussa tehdään journalismia pääasiassa opiskelijamedia Pomediaan, mutta opiskelijolla on mainiot mahdollisuudet saada juttujaan julki myös yhteistyömedioissamme. Teemme yhteistyötä esimerkiksi Ilkka-Pohjalaisen, Eparin, Vaasa-lehden sekä viidessä paikallislehden, Jurvan Sanomien, Järviseudun, Komiat-lehden, Suupohjan Sanomien sekä Viiskunnan kanssa. Paikallisiin medioihin verkostoituminen lukuvuoden aikana petaa myös hyvät kesätyömahdollisuudet!

Ilkka-Pohjalaisen tekniikka ja työntekijä on aina saatu mukaan Pomedian syntymäpäivälähetyksiin.

Läheinen yhteistyöskumppanimme on myös Kurikka-live, jonka kanssa erilaiset audiovisuaaliset projektit, kuten livestriimit, videotallenteet ja podcastit, ovat mahdollisia.

Toimittajakoululaisten juttuja muissa medioissa:

Kurikka-liven kanssa tehtyjä yhteistöitä:

Tonkivan journalismin päivässä päästiin harjoittelemaan striimausta Kurikka-liven kanssa teatteri Hysterian tiloissa helmikuussa 2023.

Toisinaan Pomedian järjestämät tapahtumat nousevat julkisuuteen, kuten sovittelujournalistinen projektimme ja Ilmajoen pride.

Opintoihin kuuluu myös työelämäjakso, jonka aikana opiskelija pääsee tutustumaan valitsemaansa alaan käytännössä.  Keväällä 2023 toimittajakoululaisia oli työharjoittelussa esimerkiksi Vaasa-lehdessä, Ilmajoki-lehdessä sekä teatteri Hysteriassa.

Toimittajakoulussa oppii vastuullisen journalismin periaatteet ja toimittajan työn käytännöt. Opintolinja valmistaa mediaosaajaksi, joka voi myös sujuvasti jatkaa alan opiskelua akateemisesti. Lukuvuoden aikana myös verkostoidutaan tehokkaasi. Jokaisen lukuvuoden jälkeen toimittajakoululaisia on päässyt kesätöihin Ilkka-Pohjalaiseen.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa