Siirry suoraan sisältöön

Kuvat: Eero Uusitalo

IK ja VPS-2 pelasivat runsasmaalisen ottelun Vaasassa

Joanna Luoma ja Sanni Haapala

Kirjoittajat pelaavat IK:ssa.

Maanantaina 26.6. IK:n naiset lähtivät Vaasaan VPS:n 2-joukkueen vieraiksi. Ottelu alkoi vastustajan melko kovan painostuksen alla, jonka johdosta vastustajan hyökkääjä Suvi Ranta avasi VPS:n maalitilin 11. peliminuutilla.

Taitava vastustajan joukkue onnistui ensimmäisellä puoliajalla maalinteossa vielä peräti kolme kertaa, minkä seurauksena tauolle siirryttiin tilanteen ollessa 4–0 vastustajan hyväksi.

Toinen puoliaika alkoi kuitenkin IK:n hienolla onnistumisella, kun Neea Autio pääsi loistavalle maalintekopaikalle ja laukoi pallon maaliin. Onnistumisen tuoma energia ei kuitenkaan riittänyt pelin kääntämiseksi, ja vastustaja jatkoi maalien takomista. Ottelun loppulukemiksi tuli lopulta 9–1 VPS-2:n hyväksi.

Neea Autio ja Joanna Luoma iloitsevat onnistuneen hyökkäyksen jälkeen. Kuva: Eero Uusitalo

Ottelusta kehkeytyi runsasmaalinen, mutta IK pyrki tästä huolimatta pitämään yllä positiivista pelimieltä ja keskittymään omiin pieniin onnistumisiin ja tavoitteisiin, joita kaudenalussa on yhdessä pohdittu.

Ottelun itsensä ylittäjäksi valittiin Marika Udelius, joka jaksoi vastustajan kovasta painostuksesta huolimatta taistella loppuun saakka.

Ilmajoen naiset voittivat mahtavasti kotinurmella

Sunnuntaina 9.7. IK kohtasi kotikentällään vaasalaisen FC Brändöpojkarnan, joka on toisena 3-sarjassa. IK:n hyvin alkanut peli saikin pian palkinnon, kun 13. minuutin kohdalla Katri Ojaniemen ja Joanna Luoman seinäsyöttöjen päätteeksi Luoman kaukolaukaus oikealta laidalta upposi vieraiden verkkoon.

Monista paikoista huolimatta osuma jäi ensimmäisen puoliskon ainoaksi ja tauolle lähdettiin IK:n johtoasemassa. Toiselle puoliskolle asteli otteitaan koventanut Brändö ja 52. minuutilla hienon yksilösuorituksen päätteeksi vieraiden Sofia Martin laittoi pallon IK:n maalivahdin selän taakse tuoden vieraat tasoihin.

IK ei tästä tosin lannistunut vaan jatkoi hyvää peliään. 76. minuutilla IK sai tilaisuuden tehdä johtomaalin, kun vieraiden toppari Fanny Wilhelms pelasi IK:n hyökkäystilanteessa väärin: seurauksena keltainen kortti ja vapaapotku loistavasta paikasta. Pallon taakse astellut Veera Kotamäki laukoi harmillisesti hiukan ohi maalin.

Seurauksena keltainen kortti ja vapaapotku loistavasta paikasta

Ratkaisua saatiin jännittää loppuminuuteille saakka, kunnes IK:n topparina pelannut Oona Virtanen laittoi upean läpisyötön vieraiden puolustuslinjasta, jonka perään kirmasi laidalta Joanna Luoma. Vieraiden maalivahdin tullessa vastaan pallo jäi pyörimään Luoman jalkoihin ja aiheutti hieman jännitystä katsomoon saakka.

IK:n naiset tuulettavat makeaa maalia koti-Laitumella sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvaa Brändötä vastaan. Kuva: Eero Uusitalo

Pallo kuitenkin löysi tiensä vieraiden verkkoon ja IK sai toivotun lopun pelille. Pisteet jäivät siis hieman yllättäenkin Laitumelle lukemin 2–1.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa