Seinäjoen matkahuollon tiloihin avautunut valokuvanäyttely Ukrainan sodan kylmät kasvot kuvastaa Ukrainan sodan mielettömyyttä, sen onnettomia ihmiskohtaloita ja menetyksen tunteita. Näyttely perustuu bulgarialais-amerikkalaisen valokuvaajan Svetlana Bachenovan kustantamaan kirjaan Ukraine: A War Crime (2023).
Avajaisissa 17. elokuuta Seinäjoen museotoiminnanjohtaja Riku Hämäläinen kertoi näyttelyn nimen tulevan presidentti Sauli Niinistön heti sodan alettua antamasta kommentista. Hämäläisen avauspuheenvuoron jälkeen yhdysvaltalainen valokuvaaja Nicole Tung kertoi turvallisuudesta työnsä parissa ja ukrainalaiseen katuvalokuvaaja Mykhaylo Palinchakiin otettiin videoyhteys Ukrainaan pääkaupunkiin Kiovaan.
Ukrainan sodan kylmät kasvot -näyttely peilaa menneisyyttä mutta muistuttaa nykyisyydestä: sotaa käydään edelleen Ukrainan maaperällä. Näyttelyn sisäänkäynnin läheisyydessä katse kiinnittyy ensiksi siniseen, romuttuneeseen autoon, joka puolestaan ei ole ukrainalaista alkuperää. Autolla on enemmänkin symbolinen merkitys sodassa pommi-iskuissa tuhoutuneiden ajoneuvojen kannalta.
Matkahuollon näyttelytilassa on esillä yhteensä 90 kuvaa. Useammat niistä on otettu Kiovassa, Harkovassa, Mariupolissa, Butsassa ja Tsernihivissä – toisin sanoen paikoissa, jotka ovat kokeneet sodan aikana tuhoisimpia iskuja. Paikalla avajaisissa olleen Bachevanovan kokoama kirja Ukraine: A War Crime sisältää kuvien lisäksi 38 valokuvaajan kirjoittamia tuntemuksia. Se julkaistaan virallisesti syyskuussa.
Useammat kuvista on otettu paikoissa, jotka ovat kokeneet sodan aikana tuhoisimpia iskuja.
Kirjan kuvat eivät kuvaa vain ihmisten kokemaa tuskaa vaan yhtä lailla eläinten. Kirjassa esiintyy lukuisia kuvia sodan aikana hylätyistä koirista, joista myös Bachenova kertoi olevansa huolissaan. Bachevanovan itsensä ottamia kuvia ei näyttelystä löydy, vaikka hän on toiminut aikaisemmin myös kuvajournalistina. Hän ei ole kertomansa mukaan ikinä vieraillut Ukrainassa.
Sodan dokumentointi on tarkkaa työtä
Kirja sisältää yli 360 kuvaa, jotka ovat peräisin 93 eri valokuvaajalta ympäri maailman. Yksi heistä on Nicole Tung, joka oli mukana näyttelyssä kertomassa omasta historiastaan Ukrainan sodan dokumentoijana.
Tungin ottamia kuvia näyttelyssä on yhteensä viisi kappaletta. Hän on aikaisemmin työskennellyt kuvajournalistina esimerkiksi Libyassa, Syyriassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa dokumentoiden laajasti konflikteja – jopa lapsisotilaiden arkea.
Konfliktialueilla Tung ei läheskään aina ota suoranaista kontaktia ihmisiin vaan antaa heidän itsensä asennoitua kuviin omilla tavoillaan. Menehtyneiden ihmisten kuvaamisessa hän on erityisen tarkka siitä, mitä on sopiva näyttää. Tungin mukaan kasvojen kuvaamista on syytä välttää varsinkin silloin, kun henkilön identiteetti ei ole vielä tiedossa.
— Vaikeinta oli kuvata hautajaisia, kun näki miten omaiset surevat poismennyttä läheistä, Tung toteaa.
Tung painottaa, että jokainen kuva peilaa sota-aikaa eikä mikään niistä ole irrallinen osa siitä todellisuudesta. Kuvissa esiintyy suurimmaksi osaksi siviilejä, joille sodasta on tullut arkipäivää.
Tung kokee, ettei sodan dokumentoiminen ole journalistille erityisen vaikealuontoista. Hän on siis sopeutunut työnkuvaan, mutta samalla pohti sen moraalisia valintoja:
— Täytyy näyttää totuus, mutta olla samalla kohtelias.
Hän enemmänkin koki avuttomuutta paikallisten ihmisten edessä. Tung työskenteli puolitoista vuotta Ukrainassa vaihtaen aina välillä majoitusta kuvauslokaation mukaan. Useimmiten hän majoittui hotelleissa, jotka olivat kaukana konfliktialueista.
Vaikka Tung koki olonsa turvalliseksi hotelleissa, hänen oli journalistina tiedostettava riskit: tieto olinpaikasta voisi joutua vääriin käsiin.
Paikalliset eivät pääse pois
Mykhayolo Palinchak osallistui valokuvanäyttelyn avajaisiin videoyhteyden päässä Kiovasta. Palinchak on ukrainalainen katuvalokuvaaja, jonka elämä on jatkunut pääkaupungissa sodasta huolimatta. Hän vetosi kirjan ainutlaatuisuuteen sillä, että sota on yhä käynnissä.
— Yleensä kirjassa on alku ja loppu, tässä ei ole, Mykhayolo avaa kirjan rakennetta.
Palinchakin mukaan, oman kotikaupungin dokumentoiminen on ollut vaikeaa, sillä paikalliset ihmiset eivät pääse pois sota-alueelta samalla tavalla kuin siellä vierailevat. Hän on sitä mieltä, että kaikki kuvat Ukrainasta viimeisen puolentoista vuoden sisällä kuvastavat sota-aikaa tavalla tai toisella.
Juttua on muokattu 30.8.2023 kello 10.22: Korjattu kirjoitusvirhe.
