Siirry suoraan sisältöön

Opiskelijajournalismia tehdään ympäri Suomen – Pomedialla on paljon sukulaisia

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on joskus hakenut töihin Aviisin, mutta ei silloin päässyt. Monta vuotta myöhemmin kirjoittaja perusti Pomedian.

Suomessa on useita nuorille suunnattuja ja nuorten tekemiä lehtiä tai verkkojulkaisuja, useilla yliopistoilla on oma ylioppilaslehtensä ja monella koululla on omat mediansa. Tässä jutussa esitellään pohjalaisen opiskelijamedia Pomedian sukulaisia.

Aloitetaan kuitenkin Pomediasta, jos tätä juttua luetaan muuallakin kuin Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Pomedia on kaikkien pohjalaisten opiskelijoiden ääni: pohjalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen, lukioiden ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön oppilaitosten, niin alaikäisten kuin aikuisopiskelijoiden yhteinen äänenkannattaja.

Pomedia on perustettu lukuvuonna 2021-22 täyttämään Vaasan yliopiston ylioppilaslehti Vylkkärin lakkautuksesta jäänyttä journalistista tyhjiötä. Jo Vylkkärin lakkautusvuonna 2017 Vaasan yliopiston ylioppilaskunta VYY ja Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Vamok neuvottelivat ylioppilaslehden julkaisun jatkumisesta Ilkka-Pohjalaisen edeltäjän Pohjalaisen kanssa, mutta rahoituksesta muodostui ongelma.

Vylkkärin viimeinen päätoimittaja ja lehden puolia viimeiseen asti pitänyt Rasmus Arikka ehti toimia tehtävässä vain noin vuoden. Samoihin aikoihin myös monet muut ylioppilaslehdet kokivat paineita ajaa alas toimintaansa. Lue toki lisää aiheesta Ilkan arkistojutusta vuodelta 2018: Ylioppilaslehdet ovat olleet sukupolvensa äänitorvia – Tänä vuonna on kirjoitettu psykedeelisistä huumeista ja nykyajan opiskelijapiirien herrakerhoista.

Uusi yritys yhteispohjalaisen opiskelijamedian perustamiseksi alkoi lukuvuonna 2020-21, kun maakuntalehti Ilkka-Pohjalainen uudisti mediakasvatushankettaan koululinkkiä. Rahoitus opiskelijamediahankkeeseen haettiin ja saatiin Etelä-Pohjanmaan lehtiseura ry:ltä. Lisäksi rahoitusta on saatu opetushallitukselta.

Pomedian toimitus perustamispäivänä 14.12.2021
Pomedia perustettiin 14. joulukuuta 2021. Sen ensimmäiset toimittajat olivat Pinja Pöytälaakso (vas.), Matleena Uusitalo ja Åsa Niemi. Pomedian päätoimittaja on Hanna Hietikko (oik.). Kuva: Jaakko Elenius

Pomedia on maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisen ja Ilmajoella sijaitsevan Etelä-Pohjanmaan opiston yhteinen mediataitohankkeen tuote. Pomediaan tekevät journalismia Etelä-Pohjanmaan opiston Toimittajakoulun opintolinjan opiskelijat sekä kaikki pohjalaismaakunnissa asuvat opiskelijat, jotka haluavat juttuja tehdä. Pomedia toimii apurahoin eikä ole siten riippuvainen opiskelijakuntien taloudellisesta tilanteesta eli jatkuvasti säästötoimenpiteiden kohteena ja lakkautusuhan alla, kuten esimerkiksi Lapin ylioppilaslehti.

Toimittajia on ollut esimerkiksi Vaasan yliopistosta ja Helsingin yliopiston Vaasan-kampukselta. Pomedialla on tänä lukuvuonna myös pohjalaislähtöisiä kolumnisteja, tällä hetkellä Tampereelta ja Jyväskylästä. Kunhan jokin linkki pohjalaisuuteen ja journalismiin on havaittavissa, julkaisupäätös on jo lähellä.

Lue lisää Pomedian äärimmäisen kiinnostavasta historiasta Ilkka-Pohjalaisen jutusta Ilmajoella allekirjoitettiin historiallinen asiakirja: ”Pomedia on pioneeri, jolle on kaikki mahdollista”.

Ylioppilaslehdet ovat yliopistojen opiskelijakuntien julkaisuja

Suomessa moni yliopiston ylioppilaskunta julkaisee ylioppilaslehtiä. Ylioppilaslehdet ovat osa opiskelijoiden edunvalvontaa, sillä niissä voidaan käsitellä opiskelun epäkohtia. Ylioppilaslehdet ovat myös suomalaisittain kokeellisen journalismin alustoja, joissa tulevaisuuden toimittajat pääsevät kasvamaan ammatillisesti ja kyseenalaistamaan totuttuja journalismin tekotapoja.

Ylioppilaslehtien journalistista arvoa, taloudellista tilannetta ja tulevaisuudennäkymiä ovat kattavasti käsitelleet Pasi Kivioja ja Otto Aalto Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamassa selvityksessä Ylioppilaslehdet 2020. Lyhyemmin ja kansanomaisemmin aihetta on käsitellyt Johanna Vehkoo Journalisti-lehdessä vuonna 2019 Mihin ylioppilaslehtiä tarvitaan? -jutussaan.

Ylioppilaslehti nimeltä Ylioppilaslehti

Ylioppilaslehdistä vanhin ja laajalevikkisin on tänä vuonna 110 täyttävä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema Ylioppilaslehti. Sen kuudesti vuodessa ilmestyvät painetut lehdet tavoittavat kukin noin 35 000 hengen yleisön. Lehteä luetaan ainakin verkosta kuulemma muuallakin kuin Helsingissä, vaikka siellä sen painetut numerot leviävät kuin korona.

Ylioppilaslehden päätoimittajana on toiminut lehden historian aikana useita merkittäviin yhteiskunnallisiin asemiin poliitikoksi tai toimittaksi päätyneitä henkilöitä, kuten Urho Kekkonen, Elina Grundström, Maria Petterson, Saska Saarikoski ja Tuija Siltamäki. Ylioppilaslehden nykyinen päätoimittaja on Adile Sevimli, jolta on jo nyt lupa odottaa tulevaisuudessa suuria.

Yksi tunnetuimmista Ylioppilaslehden kokeellisista jutuista on vuonna 2013 tehty raportti (jonka voi lukea myös esimerkiksi ajan journalismin kritiikkinä) housuun kakkaamisesta: YL Raportti: Paskoimme housuun bussissa Turkuun. Viimeisimpänä Ylioppilaslehden jutuista kohua on syksyllä 2023 on herättänyt juttu, jossa testataan (tai ehkä kritisoidaan nyky-yhteiskuntaa) ADHD-lääkkeitä: Toimittaja testaa adhd-lääkkeillä tehostetun työskentelyn.

Aviisista kolmen korkeakoulun yhteiseen Visiiriin

Tampereen nykyinen ylioppilaslehti Visiiri on kolmen korkeakoulun yhdistymisessä vuonna 2019 luotu koko korkeakouluyhteisön yhteinen lehti, jota ylioppilaskunta Trey on julkaissut vuodesta 2020. Visiirin päätoimittaja on Maria Muilu.

Lehteä ei voi tilata vaan se pitää hankkia käsiinsä Tampereen yliopiston kampuksilta tai vaikkapa Tampereen rautatieasemalta tai lukea verkosta.

Tältä näyttää Suomen toiseksi nuorimman ylioppilaslehden, tamperelaisen Visiirin ensimmäinen kansi.

Visiirin edeltäjä, melkein 60-vuotias Aviisi lakkautettiin 2019 kovasta vastustuksesta huolimatta samassa rytäkässä. Jo edellä mainuttu Siltamäki työskenteli silloin, ennen Ylioppilaslehteä, Tampeereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittajana.

Tampereen vanhan ylioppilaslehden kasvatteja on myös Aamulehden päätoimittajaksi päätynyt Jussi Tuulensuu. Jyväskylän ylioppilaslehdestä yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi ovat päätyneet esimerkiksi Timo Harakka ja Jarno Liski.

Jyväskylässä on Jylkkäri, Turussa Tylkkäri – Porissa Pointti

Useita ylioppilaslehtiä yhdistää niiden tehtävän lisäksi nimessä oleva alkusointu ilmestymispaikan mukaan. Jyväskylän yliopiston opiskelijakunta JYY julkaisee Jylkkäriä, Turun yliopiston opiskelijakunta TYY Tylkkäriä ja Vaasan yliopiston opiskelijakunta VYY julkaisi vuoteen 2017 asti Vylkkäriä.

Tuorein Jylkkäri vuodelta 2023.
Viimeisin Tylkkäri vuodelta 2023.

Jylkkärin päätoimittaja on Oona Komonen ja Tylkkärin pohjalaislähtöinen Hermanni Sankelo. Jylkkäri ilmestyy kuudesti vuodessa kuten Tylkkärikin.

Porilaisen Pointin tuorein numero.

Porin ylioppilaslehti Pointti eroaa edellä mainituista julkaisuista paitsi nimeltään myös taustaltaan, sillä Porin yliopistokeskuksessa voi opiskella kahden yliopiston, Turun ja Tampereen, opintoja. Noin 1400 opiskelijan yliopistokeskus on huomattavasti pienepi yhteisö kuin Turun ja Tampereen opiskelijayhteisöt.

Pienestä kohderyhmästä huolimatta Pointti vaikuttaa varsin eläväiseltä, kuten Porikin. Pointin päätoimittaja on Janne Hietamäki.

Lakkautetut lehdet

Moni ylioppilaslehti on lakkautettu säästösyistä. Vaasan yliopiston Vylkkäri lakkautettiin 2017 ja Itä-Suomen yliopiston Uljas puolestaan 2018. Aalto-yliopiston Aino jäi määrittelemättömän pituiselle julkaisutauolle vuonna 2019.

Viimeinen Vylkkäri on vuoden kolmas julkaistu numero vuodelta 2017.
Viimeinen Uljas, vuodelta 2018.
Toistaiseksi viimeinen ylioppilaslehti Ainon numero vuodelta 2019.

Pohjoisessa ilmestyvät ylioppilaslehdet

Viime aikoina kovimman lakkautusuhan alla on ollut Lapin ylioppilaslehti LY, jonka päätoimittajana on tällä hetkellä Pomedian ensimmäisiin toimittajiin kuulunut Åsa Niemi.

Lue lisää Ylen jutusta alkuvuodelta 2023: Ylioppilaskunnan talouden tasapainottamisen alla pyristelevä Lapin ylioppilaslehti sai uuden päätoimittajan. Tilanne on jälleen pahentunut marraskuussa 2023.

Pohjois-Pohjanmaalla on oma ylioppilaslehti Oulussa, OYL. Se on ilmestynyt vuodesta 1961. Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja on Tuuli Heikura.

Sekä Lapin että Oulun ylioppilaslehdet ilmestyvät harvakseltaan, kumpainenkin kahdesti syyslukukaudella ja kahdesti kevätlukukaudella.

Muut opiskelijamediat

Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituottaja-, kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomi- sekä vaihto-opiskelijat laativat yhdessä vuosittain Loud-lehden. Loud ilmestyy sekä verkossa että painettuna. Turun ammattikorkeakoulussa media-alan opiskelijat taas tekevät Tutka.prota.

Seinäjoen korkeakoulun Loud on visuaalisesti näyttävä, sekä verkossa että painettuna.

Myös kansanopistojen toimittajalinjoilla tehdään omia paikallisia opiskelijamedioita. Esimerkiksi Kauhajoen evankelisella opistolla KEO:ssa tehdään radio Scoopia. Helsingin evankelisen opiston HEO:n opiskelijoilla on sekä Trombit että urheiluun erikoistunut Floppitaulu.

Nuorten itse tekemiä medioita

Tamperelainen Rare Media syntyi Raja Tuotannon ja Reunamedian raunioista. Rare Media voitti Helsingin Sanomain Säätiön Uutisraivaaja-kilpailun vuonna 2019.

Nuorten ääni eli NÄT on helsinkiläinen nuorten muodostama toimitus, jonka toimintaa luotsaa tällä hetkellä Tino Lintunen. Nuorten ääni -toimituksessa on aikoinaan työskennellyt esimerkiksi Ina Mikkola.

Ainejärjestöjen lehdet

Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tehdään usein opiskelijoiden ainejärjestöissä omia lehtiä tai verkkomedioita. Pomedian päätoimittaja on esimerkiksi saanut aiempaa päätoimittajakokemusta Tampereen yliopiston suomen kielen ainejärjestö Kopulan lehdessä Suomi-ilmiössä. Lehti on sittemmin lakkautettu.

Pohjalaisista ainejärjestöjen lehdistä ainkain Vaasan yliopiston opiskelijakunnan alaisuuteen kuuluvista ainejärjestöistä kaksi tekee omaa lehteä. Viestintätieteen opiskelijoiden ainejärjestö Comedian lehden nimi on Camp, ja se ilmestyy sekä painettuna että verkossa näköislehtenä. Kauppatieteen opiskelijoiden ainejärjestö Warrantin lehti on nimeltään Wykyzine.

Juttua muokattu 30.11.2023 kello 19.22: Korjattu Lapin ylioppilaslehden ilmestymistiheydeksi kahdesti lukukaudessa eli neljästi lukuvuodessa.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Hauska 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa