Siirry suoraan sisältöön

Pomedian juontamia Opinlakeus-messuja voi seurata suorana täältä

Opiskelupaikkoja Seinäjoki-areenassa 17. ja 18. tammikuuta esitteleviä Opinlakeus-messuja voi seurata paikan päällä, mutta myös Kurikan Sedun tieto- ja viestintätekniikan toteuttamalta striimiltä. Messut juontaa Pomediasta tuttu kaksikko, Minttu Witick ja Julia Jaakkola.

Striimi Opinlakeudesta on siis nähtävilla Kurikan Sedun Youtube-kanavalla.

Keskiviikko on aikuisopiskelijoille, torstain ohjelma yläkouluille ja toisen asteen opiskelijoille

Keskiviikkona 17.1. messut ovat avoinna kello 14-19:30. Paikalle on odotetaan aikuisia, alan vaihtamista miettiviä henkilöitä, oman osaamisen kehittämistä kaipaavia, korkeakouluopinnoista kiinnostuneita sekä huoltajia lapsineen.

Torstaina 18.1. messuille voi tulla kello 9-15. Tuolloin paikalle odotetaan yläkoululaisryhmiä sekä toisen asteen opiskelijoita.

Ohjelma keskiviikkona 17. tammikuuta

Klo 14.10 Tervetuloa messuille!

  • Messut avaa Opinlakeuden johtoryhmän puheenjohtaja ja Seinäjoen kaupungin sivistys- ja hyvinvointijohtaja Antti Takala
  • Juontajat

Klo 14.25 Opintojen rahoitusmahdollisuudet

  • Riikka Ilves, Asiantuntija, Koulutus- ja uraneuvonta, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Klo 14.45 Tulevaisuutesi rakennusala. Alalle ne, jotka alalle kuuluvat.

  • Janne Suntio, Rakennusteollisuus

Klo 15.00-15.30 ”Mitä tekoäly oikeastaan on ja mikä meitä odottaa?”

  • Tutkijatohtori Jussi Rasku Tampereen yliopiston Seinäjoen yksiköstä johdattaa kuulijat tekoälyn maailmaan ja visioi koulutuksen ja tietotyön tulevaisuutta. Seinäjoen yliopistokeskuksella Jussi vastaa DI- ja maisteriohjelmien ja tietotekniikan opintojen paikallisista järjestelyistä. Jussi on väitellyt kuljetusten optimoinnista ja hyödyntänyt koneoppimista laajasti sekä ohjelmistokehityksessä, että tutkimustyössään.

Klo 15.35-15.50 Oppien kohti työtä -hanke

  • Susan Sinimäki ja Jenna Knuts

Klo 15.55-16.10 Miten tullaan poliisiksi?

  • Paula Laitila, ylikomisario

Klo 16.15-16.40 Opintojen rahoitusmahdollisuudet

  • Riikka Ilves, Asiantuntija, Koulutus- ja uraneuvonta, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

16.45-17.15 Ready player one

  • KM Kati Tiainen reflektoi työelämän muutoksen historiaa ja tulevaisuutta. Hän valottaa miten navigoida käynnissä olevan AI muutoksen keskellä. Kuinka inspiroitua ja olla paras versio itsestään tulevaisuuden työmarkkinoilla. Mitä taitoja ja osaamista tarvitaan. Tule innostumaan!

Klo 17.20-17.40 Uupumuksen umpisolmu. Miten tästä eteenpäin?

  • Tarja Kultalahti ammatinvalintapsykologi, TE-Palvelut.

Klo 17.45-18.00 Tulevaisuutesi rakennusala. Alalle ne, jotka alalle kuuluvat.

  • Janne Suntio, Rakennusteollisuus

Klo 18.05-18.20 Kerro, kerro kuvastin, mitä minä osaisin? Persoonallisuustekijät tutuiksi.

  • Tarja Kultalahti ammatinvalintapsykologi, TE-Palvelut

Klo 18.30 Messulava hiljenee

Ohjelma torstaina 18. tammikuuta

Klo 9.10 Tervetuloa messuille!

  • Juontajat

Klo 9.15–10.00 Oppilaitokset esiintyvät

Klo 9.15–9.30 Etelä-Pohjanmaan tanssi- ja teatterilinja sekä Opistovuosi ilmaisulinjalaiset esittävät koreografioita Commercial dance-kurssiltaan.

  • Esiintyjät: Emma Elomaa, Christopher Otieno, Rianne Särkioja, Siiri Takala, Jonni Anttila, Onni Hänninen, Timo Palomäki, Sara Jakobsson
  • Musiikki: Motion (feat. Chris Brown)/ Ty Dolla $ign, Chris Brown sekä Paint The Town Red/Doja Cat   

Etelä-Pohjanmaan Opiston tanssi- ja teatterilinjan sekä Opistovuosi koulutuksen opiskelijat esittävät teatteri-improvisaatiota.

  • Esiintyjät: Onni Hänninen, Viivi Linnanmäki, Minea Pitkäranta, Jonni Anttila, Timo Palomäki, Maria Lähdes, Miika Savioja, Siiri Takala, Niko Lahdensuo, Elise Hauta

Klo 9.30–9.45 Alavuden lukion abiturientit

Alavuden lukion abiturientit tanssivat kolme vanhojen tanssia, jotka lukiolaiset esittivät yleisölle joulukuussa Alavudella. 

  • Esiintyjät: Anni Vigren, Eetu Valkama, Kiia Kulha, Veeti Ala-mattinen, Jenni Paalanen,  Dovydas Samuilis, Pinja Sippola ja Arnas Samuilis
  • Musiikki: Tanssi1. Texasin ruusu tanssitaan kappaleeseen Bella Ciao, Tanssi 2. Virginia reel, esittäjänä Helsingin Poliisisoittokunta, Tanssi 3. Tango jealousie, esittäjänä Helsingin Poliisisoittokunta

Klo 10.00–11.00 Puhetaitokilpailun finaali

Klo 11.05–11.20 Kaustisen musiikkilukion Soul-bändi

Klo 11.25–11.40 Miten tullaan poliisiksi?

  • Paula Laitila, ylikomisario

Klo 11.45–12.00 Kauhajoen opiston musiikkilinjan bändi

  • Esiintyjät: Miki Mourujärvi laulu, Peetu Storhammar kosketinsoittimet, Waltteri Systä sähkökitara, Jerry Salminen sähkökitara, Jimi Huttunen sähkökitara. Oskari Hentinen basso, Aleksi Pekkarinen rummut
  • Esitettävät kappaleet: Desperado (Glenn Frey, Don Henley), Layla (Eric Clapton, Jim Gordon), Walk On By (Burt Bacharach, Hal David)

Klo 12.05–12.20 Ahdistus opintojen käsijarruna

  • Tarja Kultalahti ammatinvalintapsykologi, TE-palvelut

Klo 12.25–12.40 Kaustisen musiikkilukion Soul-bändi

klo 12.45–13.00 Etelä-Pohjanmaan tanssi- ja teatterilinja sekä Opistovuosi ilmaisulinjalaiset esittävät koreografioita Commercial dance-kurssiltaan.

  • Esiintyjät: Emma Elomaa, Christopher Otieno, Rianne Särkioja, Siiri Takala, Jonni Anttila, Onni Hänninen, Timo Palomäki, Sara Jakobsson
  • Esitettävät kappaleet: Motion (feat. Chris Brown)/ Ty Dolla $ign, Chris Brown sekä Paint The Town Red/Doja Cat   

Etelä-Pohjanmaan opiston tanssi- ja teatterilinjan sekä Opistovuosi-koulutuksen opiskelijat esittävät teatteri-improvisaatiota.

  • Esiintyjät: Onni Hänninen, Viivi Linnanmäki, Minea Pitkäranta, Jonni Anttila, Timo Palomäki, Maria Lähdes, Miika Savioja, Siiri Takala, Niko Lahdensuo, Elise Hauta

Klo 13.00–13.20 Puhetaitokilpailun palkintojen jako

Klo 13.25–13.40 Miten tullaan poliisiksi?

  • Paula Laitila, ylikomisario

Klo 13.45–14.00 SEDU Kurikan bändi

Klo 14.00–14.15 Kerro, kerro kuvastin, mitä minä osaisin? Persoonallisuustekijät tutuiksi

  • Tarja Kultalahti ammatinvalintapsykologi, TE-palvelut

Klo 14.15–14.30 Kauhajoen opiston musiikkilinjan bändi

  • Esiintyjät: Miki Mourujärvi laulu, Peetu Storhammar kosketinsoittimet, Waltteri Systä sähkökitara, Jerry Salminen sähkökitara, Jimi Huttunen sähkökitara. Oskari Hentinen basso, Aleksi Pekkarinen rummut
  • Esitettävät kappaleet: Desperado (Glenn Frey, Don Henley), Layla (Eric Clapton, Jim Gordon), Walk On By (Burt Bacharach, Hal David)

Klo 14.35–14.50 Kaustisen musiikkilukion Soul-bändi

Klo 14.55 Opinlakeus-messut kiittää ja kumartaa

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa