Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Nelli Kenttä ja Miska Voinoff /Yle

Pomedian toimitus todisti Nokia Areenalla kaikkea sitä UMK-huumaa, mitä ei televisioruuduilta välity

Julia Jaakkola

Kirjoittajalta jäi UMK-päivästä käteen päällimmäisinä taikashortsit, sipulit ja Pilvi Hämäläinen.

10. päivä helmikuuta Nokia-areena tarjosi varmasti vuoden ikimuistoisimman spektaakkelin, kun Uuden musiikin kilpailu saapui Tampereelle isoimpana kuin koskaan ennen. Pomedian toimitus saapui paikan päälle seuraamaan, miltä kenraaliesitykset näyttävät yleisöstä käsin, ja millaisia paljastuksia artistit tekevät Lapland Arena -hotellissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Palataan siis vielä hetkeksi viime lauantain tunnelmiin!

Tampere vakuuttaa ammattimaisuudella ja kansainvälisyydellä

11.30 Show-päivän aamu alkaa kirpeässä pakkassäässä Tampereen teollisuusalueen sydämessä. Vaikka juna oli teknisestä viasta johtuen puoli tuntia myöhässä, ehdin kuitenkin ihailemaan huurteisia puita ja valotauluja, joissa loistaa teksti ”Tampere, The Wannabe Eurovision City”. Vuoden 2023 Käärijä-ilmiö ja karvas tappio Ruotsille näkyvät tänä vuonna kilpailussa revanssihengen mukaisesti: Malmöhön lähdetään voittamaan.

Tampere onkin jo nyt vakiinnuttanut asemansa mustamakkaran, Tapparan ja saunakulttuurin lisäksi myös Euroviisu-pöhinän luvattuna kaupunkina. Odotukset ovat siis vähintäänkin korkealla viime vuoden viisumenestyksen jäljiltä.

12.00 Nokia-areena näyttää jo alkumetreillä parhaita puoliaan, kun heti ovesta astuttuani purppurainen värimaailma ja euroviisubiisit iskevät tajuntaan. Seuraan viisukansaa portaita ylös, ja heti oikeassa reunassa komeilee Sini Sabotagen Kuori mua -musiikkivideolla nähty suuri joutsen. Toisessa suunnassa taas ihmismassa liikkuu kohti Pina Colada -baaria.

Hetken pälyillessäni ympärille, Yle Summerin tiimi kysyy minua haastatteluun. Kysymykset koskevat UMK-show’ta ja lempitanssiliikettäni. Ilmassa on kansainvälisyyden makua, kun seuraan espanjaa puhuvan toimittajan juontoa aivan vieressäni.

Suomen euroviisukarsinta on muuttunut vuosien varrella melkoisesti. UMK ei ole aina ollut yhtä upea spektaakkeli. Kuva: Nelli Kenttä ja Miska Voinoff / Yle

Olen seurannut Uuden musiikin kilpailua vuodesta 2012 asti, mutta tämän tason tuotantoa en ole päässyt aikaisemmin todistamaan. Ennen vuotta 2012 kilpailu kulki nimellä Suomen euroviisukarsinta.

Ensimmäinen Uuden musiikin kilpailu järjestettiin vuonna 2012 Ylen studioilla Anne Lainnon ja Joonas Kortesmäen juontamana. Lava ja pöhinä olivat vaatimatonta Nokia-areenan herättämään viisuhurmokseen verrattuna.

Merkittävin ero lienee kansainvälistyneessä ilmapiirissä. 2020-luvulla eri viisumaista koostuvasta raadista on tullut tärkeä osa kilpailua, kun taas kaksitoista vuotta sitten siitä tuskin uskallettiin edes haaveilla.

Esitysten lisäksi väliaikanumerot ihastuttavat yleisöä

13.30 Alkamassa on Uuden musiikin kilpailun pre-show, jota tähdittävät ikoniset viisukappaleet ja Moves Like Summerin tanssiryhmän esitys, jotka vetävät jo sanattomaksi. Kun kello lyö kaksi, Nokia-areena taputtaa tahtia ja lavalle saapuvat kilpailijat Sini Sabotage, Cyan Kicks, Jesse Markin, Mikael Gabriel ja Nublu, Sara Siipola, Sexmane sekä Windows95man ja Henri Piispanen. Juontajakolmikko Pilvi Hämäläinen, Benjamin Peltonen ja Viivi Pumpanen ihastuttavat tilannekomiikallaan ja nopeilla asuvaihdoksilla.

UMK:n juonsivat tällä kertaa Pilvi Hämäläinen (vas.), Benjamin Peltonen ja Viivi Pumpanen. Kuva: Nelli Kenttä/ Yle

Hämäläinen on ilmaissut aikaisemmin medialle hakeneensa oma-aloitteellisesti UMK-juontajan työtä. Tammikuussa järjestetyssä artistien julkistustilaisuudessa Hämäläisen juonto-osuudet olivat kankeita, minkä takia jotkut olivat skeptisiä hänen onnistumisestaan suuren yleisön edessä. Hämäläisen juontopesti oli kuitenkin varsin onnistunut, sillä hänen hauskat sutkautuksensa ja herkullinen ”Mon Chéri” -väliaika-show’nsa villitsivät yleisöä Areenalla ja kotisohvilla.

Uuden musiikin kilpailun jälkeen Hämäläisen biisiä on hypetetty paljon sosiaalisen median alustoilla. Esimerkiksi ylioppilas- ja ammattilakkeja valmistava Fredrikson on hyödyntänyt biisiä markkinoidakseen tuotteitaan TikTokissa.

@fredrikson_hats Uskalla unelmoida, taivas on rajana!🎓☁️#fredriksonhats #hatullinenunelmia #ylioppilaslakki #dance #fyp ♬ alkuperäinen ääni – 🐿

Tunteellisin väliaikanumero nähdään, kun Suomen viisulegenda Katri Helena astuu lavalle valkoisessa puvussa. Hän laulaa omat viisukappaleensa ”Katson sineen taivaan” (1979) ja ”Tule luo” (1993). Tunnelma Areenassa on lämmin ja koskettava. Esitys osoittaa, kuinka kotimainen musiikki ja sen tulkitsijat yhdistävät suomalaisia, vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Katri Helena voisi siis luonnehtia todelliseksi kansallisaarteeksi.

Katri Helenan esitys ”Katson sineen taivaan” (1979)

Katri Helenan esitys ”Katson sineen taivaan” (2024)

Myös Käärijän, eli Jere Pöyhösen ja Erika Vikmanin esitys on mainitsemisen arvoinen. Lavashow sisältää jopa kauhunomaisia elementtejä, kuten lattialla kiemurtelevat ihmishämäkit. Puhumattakaan Vikmanin Harley Quinn -estetiikasta. Pöyhönen tosin muistuttaa nukkumattia, hänen tunnusomaisissa formulalakanoissaan. Pöyhönen ja Vikman esittävät yhteisen uuden biisinsä ”Ruoska”. Heidän mukaansa biisi kuvaa sitä, kuinka elämä aina välillä koettelee ja huonoistakin hetkistä alkaa nauttimaan.

Show saa arvoisensa päätöksen, kun Pöyhönen ja tanssijat esittävät jo maan vakiintuneen kansallislaulun, Cha Cha Cha:n. Tällä kertaa possujuna jatkuu koko lavan pituudelta.

Kenraali-show’n raatipisteet ja yleisön antamat äänet annetaan samalla kaavalla kuin livelähetyksessä, mutta vain sillä erotuksella, että ne eivät pidä paikkaansa – tai ainakaan melkein. Kenraalin voittaa nimittäin Windows95man.

Ehkä tulos enteilikin tätä kaikkien aikojen yllätystä, kun povatun ennakkosuosikin Sara Siipolan intensiivinen ja tunteellinen esitys ei vienytkään kirkkainta pystiä, vaan sen teki farkkushorteista koostuva huumoriesitys, joka vie meidät kaikki aikamatkalle 90-luvun disco-lattialle.

Kerroksia, hyvinvointia ja Beyoncé

16.05 Kenraali tulee päätökseensä. Ryntään suoraan paikaltani kysymään lähellä olevilta medianedustajilta neuvoa lehdistötilaisuuteen liittyen. Kolmas henkilö, jolta kysyn, vie minut muiden toimittajien kanssa 5-kerrokseen. Hissit ovat täynnä viisukansaa, joten päätämme kulkea rappusia.

16.30 Kaivan repusta kameran, nauhurin ja muistilehtiön esille. Median yhteyshenkilö antaa yhteisesti ohjeet ja kertoo, että jokaisella artistilla on varattu kymmenen minuuttia aikaa haastatteluun. Tahti on siis nopea.

Sini Sabotage, oikealta nimeltään Sini-Maria Makkonen, saapuu ensimmäisenä median eteen suurenmoinen karvahattu päässään. Hän vastaa heti kättelyssä tavoittelevan biisissä kahta asiaa: olla oma versio Beyoncésta ja tuottaa iloa ihmisille. Makkonen painottaa olevansa elämänsä parhaimmassa fyysisessä kunnossa, mikä vaikuttaa myös omaan fiilikseen lavalla.

— Mä oon valmistautunut kilpailuun pitämällä huolen sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnista. Koen että kummatkin kulkee tosi isosti käsi kädessä, ja tässä on paljon elementtejä, joihin mä en ole tottunut, niin ne ovat ottaneet aikansa, Makkonen toteaa.

Sini-Maria Makkonen palasi lavalle kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kuva: Julia Jaakkola

Makkosen musiikki-identiteettiä voisi kuvailla vaihtelevaksi ja rajoja rikkovaksi.

— Mä oon ollut aina sellainen musantekijä, että mä tykkään lähteä tekemään kaikkia erilaisia soundeja, mikä pätee myös pukeutumisessa. Yhtenä päivänä mä saatan kuunnella nu-metallia, toisena klassista musaa ja seuraavana poppia, niin se kulkee kyllä omassa musassa tosi vahvasti, Makkonen korostaa.

— Musta on ollut ihanaa tuoda vähän sitä Sabotagia takas  joka tuli 10 vuotta sitten ekaa kertaa. Ja tässä uudessa biisissä saan sitä energiaa takaisin, Makkonen vastaa.

Makkonen kuitenkin painottaa, että oma tausta Levikset repee -Sininä ei kuitenkaan määritä hänen uutta musiikkiansa. Ajatus on myös syvällä Kuori mua -kilpailukappaleen sanoissa: ”Sukella mun sisuksiin / Kuori mua ku sipulii / Mus on kerroksii.”

— Musta on ollut ihanaa tuoda vähän sitä Sabotagia takas joka tuli 10 vuotta sitten ekaa kertaa. Ja tässä uudessa biisissä saan sitä energiaa takaisin, Makkonen vastaa.

Viimeinen UMK-matka ja lohduttavia sanoja

16.40 mustaan nahkaan pukeutunut Cyan Kicks -yhtye, johon kuuluvat jäsenet laulaja Susanna Alexandra Saarinen, kitaristi Niila Perkkiö, basisti Leevi Erkkilä ja rumpali Pietari Reijonen, asettuu pöydän ääreen. Yhtye vastaa kysymyksiin koskien muun muassa Porin grillitarjontaa ja Pietari-tatuointia. Pääsen Pomedian edustajana osoittamaan heille kysymyksen siitä, mikä on yllättänyt kilpailussa.

— Nyt on yllättänyt eniten kaikki tämä suuruus, kun yhtäkkiä vedetään täydelle Nokia Areenalle. Oon tosi ylpeä UMK:sta, että miten kilpailu on saatu tälle levelille, Saarinen kertoo.

Yhtyeen jäsenet kuitenkin kokevat, että kaikki on mennyt kutakuinkin samalla tavalla, kuin mitä kaksi vuotta sitten. Myös heidän biisinsä ”Dancing with demons” noudattaa samaa alternatiivista rock -genreä ja fiilistä, kuin ”Hurricane” vuonna 2022. He kertovat, että tänä vuonna esityksestä tuli heidän itsensä näköinen, mihin vaikuttaa kahden vuoden aikana kerrytetty keikkakokemus.

Pietari Reijonen (vas.), Leevi Erikkilä, Susanna Alexandra Saarinen ja Niila Perkkiö (oik.) ovat itsevarmoja omasta esityksestä. Kuva: Julia Jaakkola
Cyan Kicks osallistui jo toistamiseen UMK:hon. Kuva: Julia Jaakkola

Yhtyeeltä kysytään myös, aikovatko he osallistua kolmatta kertaa Uuden musiikin kilpailuun.

— Kyllä tää on meidän viimeinen kerta UMK:ssa, Saarinen vakuuttaa.

16.50 Jesse Markin vastaa energisellä asenteellaan polttaviin kysymyksiin liittyen biisin sanomaan, Isreliin ja palautteeseen. Lisäksi häneltä kysytään, kannattaako tamperelaisena enemmän Tapparaa vai Ilvestä.

Markin kuvailee Glow-kappalettaan feel-good- ja grounded-tyyliseksi tsemppibiisiksi.

— Glowssa oli sellaisia sanoja, joita mä itse olisin halunnut kuulla, mitä muut eivät sanoneet mulle, niin mä päätin sanoo ne itselleni, Markin toteaa.

Jesse Markin on asunut Tampereen Hervannassa. Kuva: Julia Jaakkola

Markinin mukaan palaute on ollut suurimmaksi osaksi positiivista. Hän kuitenkin muistuttaa negatiivisten kommenttien antajia siitä, että hän on Uuden musiikin kilpailussa täysillä mukana, vaikka on ilmaissut vetäytyvänsä Euroviisuista, jos Israel saa kilpailla.

— Mulla pääfokus on siinä, että mennään päätyyn asti, Markin sanoo.

— Glowssa oli sellaisia sanoja, joita mä itse olisin halunnut kuulla, mitä muut eivät sanoneet mulle, niin mä päätin sanoo ne itselleni, Markin toteaa.

Intoa suomalais-virolaisesta yhteistyöstä

17.00 Tehokaksikko Mikael Gabrielille (oik. nim. Mikael Sohlman) ja Nublulle (oik. nim. Markkus Pulk) media esittää kysymyksiä niin suomeksi, viroksi kuin myös englanniksi. Sohlman ja Pulk kertovat olevansa tyytyväisiä Vox Populi -biisiin, esitykseen ja heidän keskinäiseen kemiaansa.

— Meillä on ollut aika kivaa Nublun kaa lavalla ja harjoiteltu setti tuo varman fiiliksen. Nyt kaikki stressi ja jännittyminen purkautuu, ja mä nautin UMK:sta todella paljon, Sohlman kiteyttää fiilistään.

Kansainvälinen media kysyy Pulkilta, miksi hän osallistui juuri Uuden musiikin kilpailuun, eikä esimerkiksi Viron euroviisukarsintaan.

— Elämä vain tapahtuu, ja UMK on iso juttu täällä Suomessa, Pulk toteaa.

— UMK ja Euroviisut ovat paras platformi nousta uralla. On iso mahdollisuus tulla tänne artistina ja ilmaista itseään, Sohlman lisää.

Markkus Pulk (vas.) ja Mikael Sohlman tekevät mielellään yhteistyötä. Kuva: Julia Jaakkola

— UMK ja Euroviisut ovat paras platformi nousta uralla. On iso mahdollisuus tulla tänne artistina ja ilmaista itseään, Sohlman lisää.

Haastattelun loppupuolella koetaan hämmentävä hetki, kun Sohlmanilta kysytään kappaleen sisältämän lyriikan suhteesta valtamedian luottamiseen. Sohlman ei vastaa kysymykseen, vaan kääntää kysymyksen takaisin toimittajalle. Vox Populi -kappale on herättänyt jo ennen show-päivää kysymyksiä siitä, uskooko Sohlman salaliittoteorioihin. Sohlman on kiistänyt itse väitteet, ja tekee niin nytkin.

Turvallista tuskaa ja tabujen rikkomista

17.10 On aika Pohjanmaan oman tähden, Sara Siipolan, haastattelulle. Kansainväliset mediat kysyvät Siipolan ajatuksia ennakkosuosikin viitastaan. Siipola kertoo olevansa häkeltynyt saamistaan ylistävistä ja kannustavista kommenteista. Hän myöntää myös kokeneensa suorituspaineita.

— Oon aina tykännyt olla sellainen, ettei kukaan odota multa mitään, ja sitten mä pääsen näyttämään muille. Mutta nyt oon siinä tilanteessa, että multa odotetaan jotain, ja mun pitää lunastaa se, Siipola toteaa.

@siipolasara Mun lempihetket finaalista❤️ Ja hei perjantaina comeback Nokia Arenalle, esiinnyn iskelmä-gaalassa ❤️ Käsittääkseni sinne on viel muutamii lippui jäljellä!!❤️ #umk24 ♬ alkuperäinen ääni – Sara Siipola

Siipola on aiemmin hittibiisissään ”Susta tulee tähti” (2023) laulanut siitä, että on paras lähteä pois myrkyllisestä kotikylästä toteuttamaan omia unelmia. Siipola on alun perin kotoisin Laihialta, jossa hän ei kyennyt olemaan oma itsensä.

”Paskana”-biisin saama suosio on yllättänyt Siipolan, sillä tätä aikaisemmin hän on urallaan kurottanut pohjalta, ilman ulkopuolelta tulevia odotuksia.

Alla video Siipolasta kommentoimassa kotikuntansa Laihian menomestoja

@uudenmusiikinkilpailu Laihia – kissoja ja räjähtäviä postilaatikkoja! 📮🔥 Sara Siipola selostaa, miten maailma makaa rakkailla kotiseuduilla. Huomatkaa tuore kuvamatsku… 🎞️ Katso UMK24-show lauantaina 10.2. klo 21, Yle TV1 & Yle Areena! Muista myös äänestää, sillä SINÄ valitset voittajan 🔥 #umk #umk24 #yle ♬ alkuperäinen ääni – yle_umk

Siipola kokee uskomattomaksi sen, että suomenkielisestä kappaleesta huolimatta kaikki pystyvät kuulemaan sen tuskan hänen äänensä läpi. Siipola halusi antaa enemmän painoarvoa kappaleen sanomalle kuin esitykselle.

— Haettiin pelkistettyä show´ta, jotta sen biisin sanomalle jäisi mahdollisimman paljon tilaa. Esitys on kuitenkin mun mielestä suuri, Siipola kertoo.

Sara Siipola on häkeltynyt Paskana-biisin saamasta vastaanotosta. Kuva: Julia Jaakkola
Siipola oli UMK:n ennakkosuosikki. Kuva: Julia Jaakkola

— Oon aina tykännyt olla sellainen, ettei kukaan odota multa mitään, ja sitten mä pääsen näyttämään muille. Mutta nyt oon siinä tilanteessa, että multa odotetaan jotain, ja mun pitää lunastaa se, Siipola toteaa.

— Halusin esityksen kertovan samaa tarinaa kuin itse biisi, että se kertoo surusta, josta monikaan ei puhu, koska se saattaa vaikuttaa itsekkäältä tai lapselliselta joillekin. Biisi käy läpi monia erilaisia tunteita, se antaa tuskalle monet kasvot, Siipola kiteyttää kappaleen sanoman.

Paljon puhetta syntyy myös Siipolan esityksen eniten huomiota herättäneestä lavasteesta, valopallosta, jota heittelevät kaksi ihmistä. Pallo pyörii edes, taakse, sivuille ja ylös, mutta Siipola onnistuu välttämään yhteentörmäyksen. Siipolalta kysytään, onko lavaste aiheuttanut vaaraa.

— Siellä on välillä ollut läheltäpititilanteita, mutta ei onneksi mitään vakavampaa. Ammattilaiset tietävät mitä tekee, Siipola painottaa.

17.20 Sexmane eli oikealta nimeltään Max Sene, saapuu tilaisuuteen ilman esityksessä nähtyjä nyrkkeilyhanskoja. Hanskat löytävät kuitenkin lopulta artistin luo. Tyylilleen uskollinen Sene kertoo olleensa heti myyty Mania-biisin esityksen laskuvarjo-ideasta kuullessaan siitä ensimmäisen kerran.

Alla video lavastuksen kulisseista

@uudenmusiikinkilpailu Pari salaisuutta UMK-esityksistä!😎 Myös Windows95manin esityksessä käytettiin yleisössä tuolilla seisovaa ja joraavaa tanssijaa peittämään kriittisiä paikkoja.👖Tanssijat hoitaa kirjaimellisesti hoitaa homman kuin homman!💜 #UMK24 #UMK #yle ♬ alkuperäinen ääni – yle_umk

Senestä on uskomatonta, että hän pääsee esittämään kyseisen kappaleen ison yleisön edessä. Hänen mukaansa kenraaliesityksen yleisö oli todella tsemppaava.

— Ihmisten takiahan tätä tehdään, niin se on ihan eri vibe, kun on kansaa katsomassa, Sene toteaa.

Max Sene on sinut biisinsä henkilökohtaisen aiheen kanssa. Kuva: Julia Jaakkola
Max Sene löysi nyrkkeilyhanskansa juuri ennen kuvausta. Kuva: Julia Jaakkola

— Ihmisten takiahan tätä tehdään, niin se on ihan eri vibe, kun on kansaa katsomassa, Sene toteaa.

Pomedia kysyy Seneltä, miltä tuntuu esittää lavalla kappale, joka käsittelee mielenterveysongelmia.

— Mä oon ite aika sujut biisin ja sen aiheen kanssa, ja kehtaan puhuu siitä julkisesti. Mun mielestä on tärkeää, että näistä asioista puhutaan ääneen, Sene toteaa.

Haastattelussa huomio keskittyy myös Senen veljeen, artisti Isaac Seneen, joka on tuttu kasvo kilpailusta kahden vuoden takaa. Isaac Sene kilpaili tuolloin kappaleellaan ”Kuuma jäbä”, mutta se ei riittänyt voittoon asti.

— Silloin, kun isaac oli UMK:ssa, mulla ei käynyt edes mielessä osallistuminen. Tulin viime vuonna ajatelleeksi asiaa ekaa kertaa, Sene vakuuttaa.

Windows95man vannoo taikashortsien nimeen

17.30 Viimeinen kilpailijapari, Windows95man, oikealta nimeltään Teemu Keisteri, ja Henri Piispanen avaavat sanaisen arkkunsa mitä tulee esityksen visuaalisuuteen, farkkushortseihin ja artistinimeen. Haastattelussa tulee ilmi, että No Rules!on Windows95manin ensimmäinen itsetehty kappale ikinä.

Keisteri väittää pitävänsä yksinkertaisesta ja klassisesta, minkä vuoksi denim-farkut istuu hänen tyyliinsä. Keisteri avaa prosessia, johon on kuulunut muun muassa Pinterestin selaaminen Ylen tiimin kanssa esityksen oikean estetiikan löytämiseksi. Lisäksi lavalla nähty farkkumuna herättää artistille ajatuksia Kalevalasta.

Henri Piispanen (vas.) ja Teemu Keisteri luottavat farkun voimaan. Kuva: Julia Jaakkola

Farkkushortseja voisi siis luonnehtia Keisterin työuniformuksi.

— Mulla on alaston olo olla ilman shortseja lavalla. Sitä on kuitenkin pitänyt harjoitella, koska taikashortsit on taikashortsit, Keisteri toteaa.

Kappaleen korkeita vokaaleja laulava Henri Piispanen on tuttu ääni esimerkiksi Ryhmä Hau -lastenformaatista. Piispaselta kysytään, missä hän on piileskellyt nämä vuodet.

— Mä oon ollut indie-bändissä, piilossa, Piispanen avautuu.

Media huomioi Windows95man-artistinimeä koskevan sensurointiriskin koskien tekijänoikeuksia suhteessa yhdysvaltalaiseen Microsoft-yhtiöön. Euroopan yleisradiounioni kieltää mainostamisen, joten Keisteri saattaa joutua vaihtamaan artistinimeään.

Microsoft Oy:n viestintäjohtaja Pekka Isosomppi ei kuitenkaan nää asian suhteen ongelmaa ja pitää voittoa positiivisena asiana. Keisteri painottaa, että he ovat valmistautuneet kaikkeen, mutta haluaa pitää asian yllätyksenä. Hän ei koe tarvitsevansa yksittäistä brändiä edustaakseen itseään.

— Tietysti se on ongelma, mutta emme välitä. No rules! Keisteri naurahtaa.

— Mulla on alaston olo olla ilman shortseja lavalla. Sitä on kuitenkin pitänyt harjoitella, koska taikashortsit on taikashortsit, Keisteri toteaa.

Yllättäviä kohtaamisia ja Palestiina-mielenosoitus

17.40 Tiedotustilaisuus päättyy Pomedian osalta, sillä minun on kiirehdittävä viimeiseen junaan. Kättelen median yhteyshenkilöä, ja metrin päässä minusta seisovat Käärijä eli Jere Pöyhönen ja Erika Vikman. He ovat tulossa viimeisinä median eteen. Lehdistötilaisuuden on määrä loppua kuudelta.

Juoksen rappuset alas tajutakseni etteivät ne vie mihinkään. Saavun 4. kerrokseen ja kävelen odottamaan hissiä. Viereeni ilmestyy yllättäen keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, joka yrittää myös hissiin. Hän on luultavasti tulossa seuraamaan illan live-esitystä.

Sosiaalisessa mediassa useat poliitikot ovat postanneet kuvia Nokia-areenalta. Esimerkiksi presidenttiehdokas Pekka Haavisto poseeraa Instagram-tilillään miehensä Antonio Floresin ja Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin kanssa UMK-tunnelmissa.

Kohtaaminen Saarikon kanssa jää kuitenkin lyhyeksi, sillä hissiä ei näy eikä kuulu. Palaan takaisin 5. kerrokseen, jossa yritän epätoivoisesti löytää tietä ulos. Toisella yrityksellä pääsen vihdoin hissiin, jonne minua seuraa eräs Helsingin Sanomien toimittaja.

Esittäytymiseni jälkeen hän kommentoi tietävänsä Pomedian, sillä on itse kotoisin Pohjanmaalta. Tiemme erkanevat 1. kerroksessa, kun hän lähtee etsimään kadonnutta mikkiä ja minä hakemaan narikasta takkia.

17.50 ovien eteen on jo kerääntynyt joukko illan livelähetyksen katsojakuntaa. Tampereen kadut ovat täynnä glitterissä kylpeviä UMK-faneja. Kaupungin ortodoksisen kirkon toisella puolella taas ääntä pitää Isrealin sotatoimia Palestiinassa vastustava mielenosoitus.

Mielenosoituksen ympärille on kerääntynyt poliiseja hevosten selässä. Vihreä europarlamentaarikko ja kaupunginvaltuutettu Alviina Alametsä osallistui mielenosoitukseen ja julkaisi Instagramissa kantaaottavan postauksen, jossa hän vetoaa Yleisradioon Israelin poissulkemiseksi Euroviisuista. Myös Uuden musiikin kilpailun voittaja Windows95man on pohtinut, kannattaako kilpailuun osallistua niin kauan kuin Israel on mukana.

Tapahtumarikas päivä todistaa sen, että Uuden musiikin kilpailu sisältää kaikkea tätä: kansaa yhteen kokoavaa iloista kanrevaalia, mutta myös yhteiskunnallisesti ja poliittisesti merkittäviä valintoja. Toimittajana pääsee näkemään kilpailun molemmat puolet.

Juttua on muokattu 16.2.2024 klo 20.10: Korjattu kirjoitusvirheet.

Juttua muokattu 16.2.2024 klo 20.23: Tehty lisäys Käärijän ja Erika Vikmanin esityksestä.

Juttua muokattu 19.2.2024 klo 13.22: Korjattu kirjoitusvirheet.

Juttua muokattu 23.2.2024 klo 15.46: Korjattu tiedot Sara Siipolan lapsuudesta Laihialla.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa