Siirry suoraan sisältöön

Huhtikuussa hallituksen sakset leikkaavat asumistukea

Minttu Witick

Kirjoittaja seuraa huolestuneena opiskelijoiden jatkuvasti kiristyvää taloustilannetta

Petteri Orpon hallituksen leikkaussali on jälleen avoinna. Tällä kertaa leikkaukset kohdistuvat etenkin opiskelijoihin ja pienituloisiin, sillä huhtikuussa leikataan asumistuesta.

Yleinen asumistuki on ollut monille opiskelijoille elinehto vuokrakulujen kattamiseksi ja ensiviikosta alkaen tilanne on päinvastainen.

@ylekioski.eduskunnassa

Asumistuen leikkaukset tulevat voimaan huhtikuun eka päivä tai viimeistään silloin, kun asumistuki tarkistetaan seuraavan kerran 🏢📆 Opiskelijan kannattaa muistaa, että palkkatulot vaikuttavat asumis- ja opintotukeen 🏠 Leikkaukset vaikuttavat eniten yksin asuvien nuorten ja työttömien nuorten toimeentuloon. Myös toimeentulotukea tarvitsevien määrä kasvaa 💰 Asumistuen leikkauksella hallitus pyrkii tasapainottamaan Suomen velkaantunutta taloutta. #eduskunta #politiikka #hallitus #asuminen #talous

♬ original sound – Yle Kioski eduskunnassa – Yle Kioski eduskunnassa

Asumistuki leikkuriin ja pois omistusasunnoista

Leikkurin läpi käynyt asumistuki korvaa jatkossa nykyistä pienemmän osan asumismenoista, mikä tarkoittaa käytännössä, että opiskelijalle jää itselleen maksettavaksi asumiskustannuksista entistä suurempi osuus. Asumistuen korvausprosentti pienenee 80 prosentista 70 prosenttiin.

Tähän saakka on yleiseen asumistukeen kuulunut 300 euron ansiotulovähennys, jota kutsutaan myös suojaosaksi. Tämä on tarkoittanut sitä, että alle 300 euron jäävää palkkaa ei ole huomioitu asumistuen suuruudessa, mutta jatkossa kaikki työstä ansaitut tulot otetaan huomioon asumistukea hakiessa.

Myös yleisen asumistuen perusomavastuuosuus kasvaa 42 prosentista 50 prosenttiin. Perusomavastuu tarkoittaa sitä osuutta asumismenoista, jonka henkilön on itse maksettava ennen kuin on oikeutettu asumistukeen.

Yleisen asumistuen maksaminen omistusasuntoihin päättyy 1.1.2025.

Opintolainaa elinkustannuksiin

Asumistuessa menetetyt eurot on mahdollista nostaa jatkossa lainarahalla, sillä elokuusta 2024 opintolainan valtiontakaus nousee 650 eurosta 850 euroon.

Opintolaina ei ole opiskelijalle ylimääräistä käyttörahaa, vaan tuleva velkapainotteinen opintotukijärjestelmä ajaa opiskelijat kattamaan elämisen kustannuksia lainarahalla.

Opintolainaa myöntävät yksityiset pankit, mutta sen saadakseen tarvitsee Kelalta voimassa olevan takauksen opintolainaan. Opintolaina on sidottu euribor-korkoon, ja tällä hetkellä korkojen ollessa korkealla ei ilmaisesta lainasta voi enää puhua.

Opintolainasta on kuitenkin mahdollista saada hyvitystä 40 prosenttia, siitä opintolainan määrästä, joka ylittää 2 500 euroa mutta on enintään 6 200 euroa. Hyvityksen voi kuitenkin saada vain ensimmäisestä korkeakoulututkinnosta.

Velkaantumisen välttäminen yhä hankalampaa

Mikäli opintolainaa ja velkaantumista haluaisi opiskelijana karttaa, on se hankaa, sillä täysi-ikäiselle opiskelijalle ei lähtökohtaisesti makseta esimerkiksi toimeentulotukea, jos hänellä on mahdollisuus saada opintolainaa.

Opintolainaa ei kuitenkaan välttämättä myönnetä, mikäli luottotiedoissa on maksuhäiriömerkintä. Tässä tapauksessa opiskelijana voi saada Kelalta toimeentulotukea.

Toimeentulotuki on tarkoitettu haettavaksi silloin, kun tulot, varat ja muut tuet eivät riitä kattamaan arjen välttämättömiä kuluja, kuten asumis- tai ruokakustannuksia.

Jatkossa opiskelijat siis valmistuvat korkeakoulusta todistuksen ja Kelalta saapuneen opintolainan takaisinmaksusuunnitelman kanssa.

Vuonna 2023 on Kelan perintään päätyi yli 80 miljoonaa euroa maksamatta jäänyttä opintolainaa. Määrä on kolminkertainen edellisvuoteen verrattuna.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa