Siirry suoraan sisältöön

Kampusmarkkinoilla tutustutaan Seinäjoen koulukeskittymään ja ulkoilutetaan haalareita

Seinäjoen koulutuskeskittymässä eli Kampusrannassa järjestettiin maanantaina 22. huhtikuuta kaikille kiinnostuneille tutustumispäivä alueeseen. Kampurannassa toimivat Seinäjoen ammattikorkeakoulu Seamkin lisäksi esimerkiksi Seinäjoen kansalaisopisto, Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto sekä Seinäjoen yliopistokeskus. jossa voi opiskella esimerkiksi Vaasan, Tampereen ja Helsingin yliopiston opintoja.

Kampusmarkkinoiden alueen kartta Seinäjoen jokirannasta

Kampusmarkkinoiden ohjelmassa on muun muassa Framilla toimivien korkeakoulujen, yritysten ja esittelyä, opiskelijakunta Samon vappuvarikko sekä miniluentoja. Osallistujia – siis myös muita kuin opiskelijoita, on kehotettu pukeutumaan haalareihin.

Kampusmarkkinoiden tapahtumat ovat alkaneet jo aamupäivällä. Kello 11:stä järjestöt ovat esitelleet toimintaansa järjestökimarassa kampasmarkkinakävijöille ja 9.-luokkalaiset tutustuneet alueeseen rastiradalla. Peruskoulun päättävät oppilaat on otettu tutustumaan Kampusrantaan toiminnallisesti, vaikka korkeakouluopinnot eivät heille vielä ajankohtaisia vähään aikaan olekaan.

Kuhina järjestökimarassa hellitti vasta iltapäivällä kello 14 aikoihin, kun noin 700 vierailemassa ollutta 9.-luokkalaista lähti kampukselta.

Korkeakouluväki taas on viettänyt haalarituntia eli vapaatuntia opiskelusta ja töistä lounasaikaan kello 12–13. Itsenäinen, Kaikkien kampus -kiertokävely on ohjelmassa kello 14–17. Hyvän elämän miniluentoja on tarjolla kampusalueella vierailijouille kello 15–17.

Samon kaksiosainen vappumerkki julkaistaan keskiviikkona 24.4. Viime vuonna se näytti tältä.

Tapahtuman järjestävät Kampus 2030 -hanke, Seamk, Seamkin kirjasto, opiskelijakunta Samo, Seinäjoen opiskelijapalvelut oy, Seinäjoen kansalaisopisto, Järjestötalo, Järjestöklinikka, Compass Group, Frami ja Into Seinäjoki.

Samon pisteellä työstettiin kulkupelejä vappukisaan

Kampusmarkkinoilla opiskelijakunta Samon piste oli jo vapputunnelmissa. Siellä opiskelijat keskittyivät kulkupelien tekemiseen Wappu-GP kisaa varten ysiluokkalaisten seuratessa.

Wappu-GP on 30.4. pidettävä formuloista innoituksensa saanut opiskelijakunta appro-tyyppinen valtakunnallinen kilpailu, johon voi osallistua millä vain pyörin, jaloin tai muilla tavoin liikkuvalla kulkupelillä. Kilpailussa noudatetaan tämän vuoden vapputeemaa, joka on tosi-TV.

Terveydenhoitajaopiskelijat Carita Kangas, Venny Syrjälä ja Jonna Dorff työstivät rakettia vapuksi.

Muukin opiskelijoiden vapun ohjelma on saman teeman mukaista. Esimerkiksi Viettelysten tiistaita vietetään Temptation Islandin hengessä. Sami Kurosen roolissa nähdään oppilaspastori. Ohjelmassa on ensi viikolla myös Amazing Race Samo ja Salaiset opiskelijat.

Ambulanssi oli jo saatu kisakuntoon ensimmäisten joukossa.

Ennen vapunpäivää ja Wappu-GP:tä nähdään myös lajikokeiluja opiskelijoille tarjoava Urheiluruutu, Samon kulttuurivastaava Jere Ylihaavisto kertoo.

Kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelija Eetu Pekkarinen, restonomiopiskelijat Jan Frilander ja Felix Suhila sekä kuvasta puuttuva ammatillinen opiskelija työstävät Shrekin ja Only Fansin teemat yhdistävää autoa kisaan.
Into Seinäjoen pisteellä on tarjolla karkkia ja neuvoja yritystoimintaan Seinäjoella. Pisteellä päivystävät Iisakki Ala-Kauppila ja Eveliina Pyyluoma.
Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa