Siirry suoraan sisältöön
Kuvituskuva, jossa lukee KÄYTÄ ÄÄNTÄSI TAI MUUT PÄÄTTÄVÄT PUOLESTASI

Joko olet päättänyt ketä äänestät? Tule tutustumaan ehdokkaisiin lauantaina Seinäjoelle tai tee vaalikone!

Hanna Hietikko

Kirjoittajan mielestä EU on todella tarpeellinen rauhanprojekti.

Etelä-Pohjanmaan liiton alaisuudessa toimiva EU-tietokeskus järjestää lauantaina 11. toukokuuta Seinäjoen keskustorilla tapahtuman, jossa virittäydytään eurovaalitunnelmaan kello 10–13. Luvassa on kiinnostavaa ohjelmaa kaikenikäisille.

Ehdokkaat kohtaavat vaalipaneeleissa, taikuri viihdyttää perheen pienimpiä ja äänestäjillä on mahdollisuus tavata puolueiden edustajia. Pomedian toimittaja Julia Jaakkola juontaa nuorten eurovaalikeskustelun, jossa ovat mukana Etelä-Pohjanmaan maaseutunuorten puheenjohtaja Hannu Laturi, Etelä-Pohjanmaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Eetu Setälä, Leader Suupohjan nuorisojaoston jäsen Onerva Niemi ja Seinäjoen seurakunnan vaikuttajaryhmän jäsen Toivo Antila.

Kuvituskuva

 Vaalitapahtumassa on ohjelmaa eri-ikäisille

Puolueiden edustajat ovat teltoillaan tavattavissa ja Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskus jakaa paikalla tietoa vaaleista sekä EU:sta koko tapahtuman ajan. EU-tietokeskus tarjoaa ilmaiset pullakahvit sadalle ensimmäiselle klo 11.40 alkaen. Pullakahvit voi noutaa EU-tietokeskuksen telttapisteeltä.

  • 10.00 Tapahtuma alkaa
  • 10.30 Tapahtuman avaus, Seinäjoen kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä
  • 10.40 Nuorten kuoro esiintyy
  • Klo 11-11.45: Mitä Euroopan unioni voi tehdä Etelä-Pohjanmaan ja koko Pohjanmaan tulevaisuuden vahvistamiseksi? Ilkka-Pohjalaisen ja Merenkurkun sillan yhteyshankkeen EU-vaalipaneeli. Alustajana Panu Laturi, juontajana päätoimittaja Markku Mantila, panelistit: Eero Heinäluoma (SDP), Anna-Maja Henriksson (RKP), Jouni Jussinniemi (vas.), Mika Lintilä (kesk.), Rosa Meriläinen (vihr.), Aki Ruotsala (KD), Janne Sankelo (kok.) ja Veikko Vallin (ps.).
  • Klo 11.45-12.15: Käytä ääntäsi tai muut päättävät puolestasi – tehdään näistä eteläpohjalaiset EU-vaalit! EU-tietokeskuksen ja BELC- jäsenten EU-vaalipaneeli
    • Alustajana: BELC-jäsenet Ville Heikkilä ja Piia Kattelus-Kilpeläinen
    • Juontajana: päätoimittaja Tuomas Koivuniemi, Kauhajoki-lehti
    • Panelistit: Atte Harjanne (vihr.), Eero Heinäluoma (sd.), Anna-Maja Henriksson (r.), Jouni Jussinniemi (vas.), Mika Lintilä (kesk.), Nina Nummela (liik.), Aki Ruotsala (kd.), Janne Sankelo (kok.) ja Veikko Vallin (ps.).
  • 12.30–12.50 Miltä EU:n tulevaisuus tulisi näyttää? Nuorten vaikuttajaryhmien keskusteluosuus
  • 12.50 Päätössanat, BELC-jäsenet Ville Heikkilä ja Piia Kattelus-Kilpeläinen
  • 13.00 Tilaisuus päättyy

Kello 11.45-12.15:n osuus paneelista striimataan EU-tietokeskuksen nettisivuilla.

Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskuksen lisäksi tapahtumaa ovat järjestämässä Paikallispäättäjät EU:ta rakentamassa -verkoston paikalliset edustajat (BELC), maakuntalehti Ilkka-Pohjalainen ja Merenkurkun sillan yhteyshanke.

Mistä EU-vaaleissa on kyse?

Euroopan parlamentin vaaleissa valitaan Euroopan parlamentin jäsenet seuraavaksi viideksi vuodeksi. Suomesta parlamenttiin valitaan 15 jäsentä eli meppiä. Euroopan parlamentti on ainoa suoraan vaaleilla valittava EU-toimielin, ja se käyttää merkittävää lainsäädäntävaltaa EU:ssa.

Vaalit ovat tärkeät niin Etelä-Pohjanmaalle, Suomelle kuin Euroopallekin. Tällä kertaa ehdolla on useita, oikeasti päteviä ehdokkaita eikä ehdokkuus ole maanpaon kaltainen rangaistus kotimaassa tapahtuneista mokista tai yritys häivyttää tai parantaa imagoaan Suomessa.

Europarlamenttivaaleissa äänestetään touko-kesäkuussa. Ennakkoäänestys alkaa toukokuun lopussa, keskiviikkona 29.5. ja päättyy tiistaina 4. kesäkuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 9. kesäkuuta. Tulokset vahvistetaan keskiviikkona 12. kesäkuuta.

Sitran 10.5. julkaiseman tiedotteen mukaan nuorten aikuisten äänestysaktiivisuus on ollut Suomessa pitkään vanhempia ikäluokkia alemmalla tasolla. Vuoden 2019 eurovaaleissa 18–24-vuotiaista suomalaisista vain 24 % äänesti.

Tällä kertaa nuorille onkin suunniteltu oma vaalikone, joka on käytettävissä sekä video– että tekstimuotoisena.

Kuvakaappaus nuorten EU-vaalikoneesta
Nuorten vaalikoneen pystyvideot toimivat erityisen hyvin, kun koneen tekee kännykällä. Kuvakaappaus Allianssin sivustolta.
Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa