Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon opiskelijat lähtevät joka syksy vaeltamaan osana opintojaan. Tänä vuonna mukaan Kuusamoon pääsi opiskelijoita myös Toimittajakoulusta ja Dronelinjalta. Tämä reportaasi kertoo matkan valmistelusta, vaelluksesta sekä tunnelmista pitkän patikoinnin jälkeen.
Vaeltajat saivat etukäteen valita, kulkevatko 30, 48, 55 vai 75 kilometrin matkan Karhunkierroksesta. Tätä reportaasia tehdeistä Iita Kasari ja Sanni Alanko valitsivat matkakseen 30 kilometriä, Miisa Myllymäki ja Lauri Niemelä 48 kilometriä ja Niclas Paldanius 75 kilometriä.
Toisin kuin nimi Karhunkierros väittää, ei kyseessä itseasiassa ole kierros. Matkaajat eivät palaa lähtöpaikalleen, joka kannattaa ottaa huomioon vaellusretkeä suunnitellessa. Maasto on myös paikoin hyvin vaikeakulkuista, joten kenkiin on syytä panostaa. Karhunkierroksen tuvat ovat kaikkien vaeltajien käytössä, mutta toisinaan ne ovat täynnä.
Vaellukseen valmistauduttiin huolellisesti
Miisa Myllymäki: Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin vaeltamassa, joten infotilaisuudet olivat paikallaan. Sain niistä paljon hyödyllistä tietoa ja oma luottamukseni retkeä kohtaan kasvoi. Esimerkiksi trangian kasaaminen oli kokonaan uusi juttu. 48 kilometriä kuulosti sellaiselta matkalla, joka olisi pitkän bussimatkan arvoinen, ja jonka jaksaisin toivon mukaan kävellä.
Varusteiden eteen sain nähdä hieman vaivaa, sillä kaikkea ei minulta ennestään löytynyt. Onneksi perhetuttavat avustivat tässä lainaamalla omia tavaroitaan. Teltan sain opistolta ja sellaisen kasaaminen sujui muitta mutkitta. Valmistauduin tulevia ponnisteluja varten lisäämällä päivittäistä kävelyä arjessani.
Lauri Niemelä: Vaellusretkelle osallistuminen ei ollut mitenkään vieras ajatus, sillä olen tottunut liikkumaan maastossa harrastuksessani. Silti vaeltamista en ollut aikaisemmin koittanut, joten uusia kokemuksia oli taatusti luvassa. Ilmoittauduin 48 kilometrin matkalle, koska se tuntui sopivalta.
Mitä varusteisiin tulee, oli minulla lähes kaikki tarvittava. Sain olla kiitollinen siitä, että reissusta ilmoitettiin hyvissä ajoin, jolloin kerkesin valmistautua rauhassa ja hakea tavarat kotoani Lapista. Uudet huopasaappaatkin ostin niiden ollessa alennuksessa. Valitettavasti huopakerros ei ollut poistettavissa. Minulla ei ollut vielä aavistustakaan kuinka ongelmalliseksi se lopulta koituisi.
Minulla ei ollut vielä aavistustakaan kuinka ongelmalliseksi se lopulta koituisi.
Niclas Paldanius: Järjestelyissä näkyy järjestäjien kokemus. Ei ole ensimmäinen kerta, kun opisto käy vaeltamassa. Kaikki oleellinen tulee ilmi infotilaisuuksissa, joten jopa aloitteleva vaeltaja voi lähteä huoleti mukaan. Matkojen pituudet ja rinkan pakkaaminen käydään läpi perusteellisesti, eikä trangiankaan käyttöä tarvitse kummastella luonnossa, jos vain osallistuu Eskin (Esa Kakkuri) pitämille oppitunneille. Valitsin matkakseni 75 kilometriä, koska halusin ottaa reissusta kaiken irti. Luonnossa oleminen oli tuttua touhua muutenkin.
Olin juuri edeltävänä viikonloppuna käynyt kotonani hakemassa lisää vaatetta itselleni, kun tieto vaelluksesta tavoitti minut. Pakkasin kuitenkin mitä minulla mukanani oli; rinkan sain Seinäjoen nuorisotoimesta. Neljä päivää maastossa on melko lyhyt aika, joten vaihtovaatteita ei juuri tarvitse. Sitä paitsi olin niin innoissani reissusta, että kesti lähes lähtöpäivään saakka ennen kuin havaitsin rinkastani makuupussin kokoisen tyhjän tilan.
Iida Kasari: Vaeltaminen oli jotain sellaista, jota en ollut aiemmin kokeillut. Silti muiden linjalaisteni tapaan innostuin matkasta heti ensikuulemalta ja ilmoittauduin yhdessä Sannin (Alanko) kanssa 30 kilometrin porukkaan. Vaellukselle valmistavasta kurssista, jonka kävimme pääosin Eskin johtama, oli suuresti apua, ja uskon sen madaltaneen monien kohdalla kynnystä reissuun lähtemisestä. Kurssilla oppi myös paljon uutta. Minulla ei esimerkiksi ollut alussa mitään käsitystä siitä, mikä trangia on tai miten sitä käytetään. Puhumattakaan tavaroista, jotka tulee ottaa mukaan.
Tavaroista puheen ollen, jos suunnittelee tällaiselle retkelle lähtemistä, kannattaa ensiksi olla yhteydessä kaveripiireihin ja nuorisotoimiin, jospa heiltä löytyisi esimerkiksi rinkkaa tai telttaa lainaan. Itse sain rinkan ystävältäni ja teltta minulta löytyi omasta takaa. Vain kunnolliset ulkohousut oli ostettava. Lähdin 30 kilometrin matkalle testaamaan, mistä vaeltamisessa on oikein kyse.
Sanni Alanko: Vaellusretken ollessa ensimmäiseni oli minulla tietysti mielessä paljon kysymyksiä liittyen käytännön järjestelyihin ja muuhun oleelliseen. Kysymyksiä ei tarvinnut kuitenkaan jäädä pähkäilemään yksinään, vaan infotilaisuuksissa tuli hyvin esille kaikki sellainen, mikä oli otettava huomioon. Ei aikaakaan, kun koin oloni jo huomattavasti itsevarmemmaksi reissun suhteen. En malttanut odottaa sen alkamista. Olin nimittäin jo vuosien ajan haaveillut pääseväni vaeltamaan. Kiva, että opisto tarjosi siihen viimein mahdollisuuden. Pehmeä laskeutuminen vaelluksen pariin tuntui järkevältä, joten valitsimme Iitan kanssa lyhyimmän, 30 kilometrin matkan.
Lähtöpäivänä vaellettiin maltillisesti
Iida: Bussimatka Etelä-Pohjanmaan opistolta Karhunkierroksen lähtöpaikalle oli pitkä. Meidän lähestyessämme päämäärää tunnelma bussissa muuttui odottavaksi ja jännitys kasvoi. Viimein olimme perillä. Saatuani rinkan selkääni ja mutkittelevan metsäpolun eteeni jännitys raukesi. Se oli niin mahtavaa, ettei pieni sadekaan pystynyt mieltämme lannistamaan. Ensimmäiset kahdeksan kilometriä menivätkin lähes tanssahdellen, vaikka rinkka ei vielä ollutkaan muotoutunut selkään. Illalla kävin joessa virkistäytymässä. Iltauinnin jälkeen uni maittoi ja olimme onnekkaita saadessamme nukkua autiotuvan lauteilla.
Sanni: Reissu jännitti minua pitkään, mutta päästyämme uuvuttavan bussimatkan päätteeksi viimein luontoon, huomasin jännittäneeni turhaan. Syksyn värit olivat Oulangassa kauneimmillaan ja jylhät kosket olivat saada meidät liikuttumaan. Virrasta otettu vesi maistui paljon raikkaammalta kuin se, jota olemme hanasta tottuneet juomaan. Tunsin oloni tavallista eloisammaksi.
Lauri: Askel ei ensimmäisen päivän rupeaman jälkeen vielä painanut. Koko porukassamme ei havaittu hyytymisen merkkejä ja saavuimme päivän tavoitteeseen yhdessä. Harmi, ettemme päässeet sisätiloihin yöpymään. Myöhään illalla saimme lisävahvistuksia, kun yksi 75 kilometrin matkalle lähteneistä liittyi seuraamme. Yöllä satoi vettä.
Miisa: Ensimmäisen päivän yhdeksän kilometrin matka ei tuottanut sen suurempia haasteita. Vasta ensimmäisellä leiripaikalle päästyämme alkoivat vastoinkäymiset koetella porukkaamme, kun alkoi sataa. Valitettavasti Taivalkönkään tupa oli aiemmin kokenut vaurioita tulipalossa eikä siksi ollut retkeilijöiden käytössä. Meidän oli siis pystytettävä telttamme telttapaikalle, joka suureksi epäonneksemme todettiin sijaitsevan rinteessä. Vesisateen yhä vain yltyessä saivat jalat sopeutua hetkelliseen yhteiseloon rinkkojemme kanssa. Rinkkoja kun ei voinut jättää teltan ulkopuolelle kastumaankaan. Mihin tässä oltiinkaan ryhdytty? Sentään näin sammakon illalla hampaita pestessäni.
Näin sammakon illalla hampaita pestessäni.
Niclas: Jos joku miettii, niin kyllä Kuusamon ruska on pidemmänkin matkan takaa tulemisen arvoinen. Se värien kirjo oli jotain, mikä on itse nähtävä, sillä valokuvista se ei välity samalla tavalla. Sain juosta toisia vähän väliä kiinni, kun maisemat pakottivat pysähtymään. Pieniä vastoinkäymisiäkin ryhmämme sisällä oli, mutta ne kuuluvat asiaan ja ainakin itse säilytin virneen naamallani aina ensimmäiselle leiripaikalle saakka, jonne muuten saavuimme noin puoli tuntia ennen pimeän tuloa.
Toisena päivänä vaellettiin reissun pisimmät osuudet
Lauri: Seuraava aamu alkoi huonosti. Olin vilustunut yön aikana ja edessä odotti 16 kilometriä kävelemistä. Lähdimme liikkeelle varhain, jotta ehtisimme seuraavaan määränpäähän ajoissa. Nautin kappaleen Buranaa ja vähitellen olo helpotti. Oulangan luontokeskuksella saimme nauttia todellisesta ylellisyydestä tilatessamme ravintolasta hampurilaiset itsellemme. Päivä sen kuin parani. Kaiken lisäksi olimme ensimmäisten joukossa Ansakämpällä, joten seuraavana yönä ei paleleminen tullut kysymykseenkään. Illalla hengasimme nuotiolla yhdessä italialaisten vaeltajien kanssa.
Miisa: Heti aamusta minut nimettiin ryhmämme kokiksi. Tehtävänäni oli valmistaa kaikille puuroa käyttäen trangiaa. Hyvä, että trangian kasaamisesta oli käyty koulutus opistolla. Puuron valmistamisesta trangian avulla ei sen sijaan oltu kerrottu sanallakaan. Lopputulos oli, mitä oli, mutta mitään ei silti jätetty jäljelle ja sain pitää kokin virkani. Matkalla Ansakämpälle näimme lauman poroja sekä joukon kuukkeleita. Pitkä vaellus palkittiin sisätilamajoituksella, josta vieläpä löytyi sähköliesi.
Iida: Suunnitelmamme oli kävellä tänään matkamme pisin osuus, sillä voimavaroista ei toistaiseksi ollut vajetta. Noin 12 kilometrin matka sujuikin kevyin askelin. Myös rinkka alkoi hiljalleen mukautua paremmin selkään. Luonnossa parasta on ympärillä vallitseva rauha ja hiljaisuus. Perinteiset iltauinnit huipensivat päivän. Hyvä, kun vedestä malttoi tulla pois.
Sanni: Tiistaina kuljimme pisimmän päivämatkamme. Luulisi, että 12 kilometriä tuntuu pidemmältä matkalta, mutta ennen kuin tajusimme olimme jo puolessa välissä. Juttua riitti Iitan kanssa ja kilometrit taittuivat siinä ohimennen. Kerrankin oli mitä otollisin hetki keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Muistakaa, että se, mitä Lapissa puhutaan, myös jää Lappiin. Keskustelun syntymistä edesauttaa sekin, ettei luonnossa välttämättä toimi kenttä joka paikassa. Oli vapauttavaa, kun sai sillä tavalla irtautua puhelimesta, eikä tarvinnut olla koko ajan tavoitettavissa.
Juttua riitti ja kilometrit taittuivat siinä ohimennen. Kerrankin oli mitä otollisin hetki keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä.
Niclas: Toisena päivänä ei omissa jaloissa vielä painanut, vaikka toisinaan oli läpsyteltävä paljasjaloin rakkuloilta säästyäkseen. Muutamat meistä joutuivat kuitenkin irvistelemään sinnitelläkseen eteenpäin ja oli selvää, että kokoonpanomme muuttuisi ennemmin tai myöhemmin. Päivän kohokohta oli, kun saavutimme 30 kilometrin kävelijät. Kerroin heille muinaisista ”neljäkaseista”, jotka olin matkani alkutaipaleilla nähnyt. He eivät uskoneet moisiin legendoihin.
Kerroin heille muinaisista ”neljäkaseista”, jotka olin matkani alkutaipaleilla nähnyt. He eivät uskoneet moisiin legendoihin.
Vinkki: jos on maisemien perään, kannattaa vaellus aloittaa Oulangan luontokeskuksen kohdalta. Silloin säästyy monilta kilometreiltä ja näkee silti kierroksen parhaimmat paikat.
Kolmantena päivänä osa päätyi keskeyttämään
Miisa: Edellisten päivien rasitukset pakottivat kropan antamaan periksi. Vaikka olin venytellyt illalla, heräsin huonosti palautuneena, eivätkä jalat tuntuneet siltä, että niillä käveltäisiin viimeistä 22 kilometriä. En halunnut olla taakaksi muille ryhmäläisilleni. Niinpä ilmoitin käveleväni takaisin Oulangan luontokeskukselle, johon oli ainoastaan 9 kilometrin matka. Kolme muutakin lähti mukaani. Keskeyttäminen oli henkisesti rankkaa, mutta aikamme toisiamme tsempattua muuttui pettymys hyvään fiilikseen. Oulangasta bussi haki meidät muiden luo Juumaan. Siellä oli iso sakki meidän vaeltajia kasassa.
Iita: Edellisten päivien vaellukset olivat lastenleikkiä keskiviikon osuuteen verrattuna. Mäkiä oli yksi toisensa perään ja epätasaiset polut tekivät etenemisestä hidasta. Ylhäällä portaiden päässä tunne oli voimaannuttava ja olimme Sannin kanssa yhtä mieltä siitä, että tänään mentäisiin maaliin saakka. Sinne saavuimmekin nopeammin, mitä osasimme odottaa. Viimeisen yön vietimme yhdessä muiden matkaajien kanssa lukuun ottamatta muutamaa 75 kilometrin kävelijää, jotka yhä olivat polun päällä.
Sanni: Mikäli ei vielä tullut tarpeeksi selväksi, oli keskiviikon vaellusosuus matkamme rankin vaihe. Kitkajoen rantaa mukailevalla kapealla polulla sai olla tarkkana ellei halunnut nyrjäyttää nilkkaansa kivikossa. Matkanteko hidastui muttei pysähtynyt kuin hienoimpien maisemien kohdalla, joita tosin riitti. Juuri kun luulimme selvinneemme pahimmasta, saavuimme pitkän ja jyrkän mäen juurelle. Nousu oli raskas, mutta ylhäällä se palkittiin hienoilla maisemilla. Kun voimia vielä oli, päätimme kävellä suoraan maaliin asti pysähtymättä välissä Myllykoskelle yöpymään. Hyvä, ettemme kävelleet matkamme päätepysäkistä ohi, niin paljon oli vielä energiaa.
Niclas: Kuten pelkäsin, jouduimme jättämään taaksemme ison osan ryhmämme jäsenistä, joiden paikat olivat pettäneet. Me muut lähdimme liikkeelle jo varhain. Ei aikaakaan, kun mietimme huolestuneina sitä, kuinka takana olevat selviäisivät kipeytyneineen polvineen ja rakkuloineen näistä kivikoista ja juurakoista. Myös mäkiä riitti kiivettäväksi. Myllykoskella tapasimme 55 kilometrin matkaajat. 28 kilometrin päivämatkan jälkeen jalkapohjat olivat hellänä. Suolammen kodalla vietimme iltaa hollantilaisten vaeltajien kanssa.
Mietimme huolestuneina sitä, kuinka takana olevat selviäisivät kipeytyneineen polvineen ja rakkuloineen näistä kivikoista ja juurakoista.
Lauri: Kolmantena päivänä iso osa ryhmästämme keskeytti. Me muut jatkoimme eteenpäin pitäen ainoastaan yhden ruokatauon yhdeksän tunnin aikana. Ajoitimme sen kaiken lisäksi niin, että taukoa seurasi 16 kilometriä kävelyä putkeen. Se kostautui, sillä lopussa kaikki olivat aivan poikki. Olimme kuitenkin jaksaneet kävellä maaliin asti. Isäni haki minut autolla ja vietimme yön Rukalla hotellissa.
Paluupäiväna sauna ja uni maittoivat
Niclas: Viimeisenä päivänä loppuivat kilometrit kesken. Lämminkään ei ehtinyt tulla, kun olimme jo maalissa. Valitettavasti sumu esti meitä näkemästä maisemia tuntureiden huipulta. No onpahan syy tulla joskus uudestaankin. 75 kilometriä meistä käveli lopulta ainoastaan kolme. Yhdelläkään meistä ei ollut rakon rakkoa jaloissa, mikä oli pienoinen yllätys. Muutenkin jalat olivat palautuneet hyvin yöunien aikana. Paluumatkalla oli kiva vaihtaa muiden kanssa kuulumisia ja kokemuksia.
Iita: Menojalkaa olisi vielä vipattanut ja kroppakin oli ihmeen vetreä. Näin ollen pakkasimme tavaramme haikein fiiliksin ja nousimme muiden kanssa bussiin. Oli virkistävää päästä reissun päätteeksi saunomaan koko porukalla. Kainuun opistolla saimme myös vatsan täydeltä herkullista porokeittoa. Paluumatkalla katselimme toistemme ottamia kuvia ja mietimme, kuinka mahtavan kokemuksen olimmekaan yhdessä jakaneet. Illalla kotiin päästyäni ei unta tarvinnut kauan odottaa.
Sanni: Torstaina oli jäljellä enää paluumatka bussilla takaisin opistolle. Yhdeksän tunnin ajomatkan aikana kerkesi hyvin käydä omia vaelluskokemuksiaan muiden kanssa läpi. Tarinoita riittäessä meni matkakin nopeammin. Kotona oli outoa palata takaisin sivistyksen pariin. Etenkin sisävessa ja oma sänky tuntuivat kuin taivaan lahjoilta metsässä elämisen jälkeen. Silti lähden mielelläni milloin tahansa uudestaan.
Lauri: Siirryin Rukalta kotiin viettämään perheeni kanssa aikaa. He halusivat kuulla vaelluksesta kaiken. Kerroin minkä jaksoin, mutta pitkä vaellus oli tehnyt tepposensa ja väsymys painoi. Parasta sivistyksen pariin palaamisessa oli suihku ja oma sänky. Jalat olivat rakkuloita pullollaan. Ensi kerralla on parempi tarkistaa, että saappaiden huopakerros on poistettavissa.
Miisa: Paluumatkalla parasta olivat sauna sekäpuhtaat vaatteet. Oli lisäksi ihanaa päästä syömään välillä jotain muutakin kuin purkkiruokaa tai puuroa. Bussimatkalla kaikilla oli tosi paljon kerrottavaa. Enää ei harmittanut niin paljoa, että vaellus keskeytyi, sillä tulipahan koettua jotain uutta.
Mitä vaelluksesta jäi päällimmäisenä mieleen, fiilikset?
Iita: Haluan jo uudestaan vaeltamaan. Ihan huippu hieno reissu turvallisessa yhteisössä toteutettuna, mikä mahdollisti ensimmäisen oman vaelluksen onnistumisen ja miellyttävän kokemuksen saamisen. Ja on muuten totta, että luonnosta saatu vesi on parempaa kuin hanasta tuleva.
Miisa: Vaelluksen aikana kerkesin tutustumaan uusiin ihmisiin ja sain paljon uusia kavereita. Voisin lähteä uudestaankin. Luonnossa ihmisen on hyvä olla.
Lauri: Positiiviset fiilikset näin jälkikäteen, vaikka reissun aikana olikin hetkiä, jolloin asiat menivät huonommin. Maisemat olivat hienot, mutta Lapissa on paremmat.
Nikke: Hatunnosto opistolle tällaisen reissun järjestämisestä ja vielä näin varhaisessa vaiheessa lukukautta. Vaeltaessa tuli solmittua monia ystävyyssuhteita, jotka muuten olisivat voineet jäädä solmimatta.
Sanni: En malta odottaa seuraavaa kertaa ja tiedän, että sellainen on tulossa. Kaipaan takaisin luonnon keskelle. Siellä vesikin maistui paremmalta.
