Ukkonen jyrähtää jossain kaukana. Ääni on silti jykevä, ja säpsäyttää Pilvin tähän hetkeen. Hän katsoo äänen suuntaan ja mutristaa huulta. Jos nyt lähtisin, en ehkä kastuisi. Hän kääntää katseen takaisin eteenpäin ja huokaa. Mitä se haittaisi, vaikka kastuisi.
Kuluu tovi, ja Pilvi tuntee sadepisaran tipahtavan otsalleen, josta se valuu poskelle. Pian sataa kaatamalla. Pilvi huutaa. Huutaa niin kovaa kuin pystyy. Jos hän huutaisi oikein kovaa, lähtisikö kipu pois? Kuolisiko kipu, ja katoaisi jäljettömiin, kuin sitä ei olisi ollut. Pilvi huutaa vielä kovempaa. Ukkonen jyrähtää yhtä aikaa, ja tuntuu, kuin Pilvi huutaisi kilpaa ukkosen kanssa. Huuto muuntuu itkuksi. Kipu turtuu, ja Pilvin silmät ovat sateen ja kyynelten sumentavat.
Nyt ukkonen on jo ihan yllä. Pilvi istuu kallion pieleksellä yhä. Kipu ei ole poissa, mutta tyhjä ontto olo kalvaa syvällä rinnassa. Pilvi nousee ja lähtee polkua pitkin alas. Polun vartta kävellessä hän huomaa jotain maassa. Hän kyykistyy katsomaan, mikä se on. Sulkakynä.
Hän kurtistaa kulmiaan hetken ja nostaa sulkakynän käteensä. Hän jatkaa kävelyä sulkakynä mukanaan. Kotona hän laskee sulkakynän sivupöydälle. Sulkakynässä on jotain mystistä ja kiehtovaa, mutta hän ei tiedä mitä tai miksi.
Uusi aamu, uusi päivä. Taas sama rumba. Pilvi istuu kirjoituspöytänsä ääressä. Mitään ei ole tullut ulos pitkään aikaan. Hän painaa päänsä käsiensä väliin ja sulkee silmät. Ei, ei niin mitään. Sitten hän kääntää katseensa sivupöytää kohti ja katse kiinnittyy eilen löytyneeseen sulkakynään. Miksi tuokin piti mukanaan kantaa.
Pilvi tuijottaa sulkakynää hetken kummastuneena, kunnes nousee spontaanisti ylös ja hakee kynän. Hän istuu uudelleen alas kirjoituspöytänsä ääreen ja pyörittelee sulkakynää hetken käsissään. Sitten hän muistaa, että hänellä on kirjoituspöydän alimmassa laatikossa mustetta. Hän ottaa musteen, ja kastaa sulkakynän kärjen musteeseen.
Tyhjälle paperille ilmestyy sulkakynän kärjestä ensimmäiset sanat moneen viikkoon. Pilvi alkaa kirjoittamaan sydän rinnassa hakaten, ja teksti vain virtaa sulkakynän kautta paperille. Pilvi on juuri saanut kirjoituksen sujumaan, kun korvaan kantautuu tunkeutuva ja pirisevä ääni. Puhelin soi.
Pilvin ajatus katkeaa ja hän laskee sulkakynän kädestään. Hän siirtyy vaivalloisesti lankapuhelin äärelle, ja pitää hetken kättä puhelimen luurilla, ennen kuin nostaa sen. Hän vie luurin korvalleen ja kysyy, kuka soittaa. Pehmeä ja miellyttävä ääni kertoo, että hän on vailla sulkakynäänsä. Pilvi hätkähtää ja kysyy, mistä soittaja tietää sulkakynästä.
Puhelimen toisessa päässä lempeä ääni kertoo kummallisen tarinan, kuinka hän oli eilen nähnyt kalliolla kauniin naisen, joka noukki hänen sulkakynänsä, ja kuinka lähikahvilan myyjä tiesi kertoa kaunokaisen nimen. Hän kysyy, voisivatko hän ja Pilvi tavata kahvilassa.
Pilvi istuu hermostuneena lähikahvilassa. Hän rypistelee mekkonsa helmaa pöydän alla. Ovi kilahtaa. Pilvi tuijottaa syvälle silmiin häntä lähestyvää miestä.
Hetken he istuvat hiljaa tuijottaen toinen toistaan, katseillaan he mittaavat toisiaan ja tekevät ensimmäiset johtopäätökset siitä, millainen toinen on. Hiljaisuus rikkoontuu, kun mies kiittää Pilviä, että hän suostui tapaamaan. Pilvi ottaa käsilaukustaan sulkakynän ja ojentaa sen pöydän toiselle puolelle. Hän pahoittelee, että sulkakynän kärki on tahriintunut, koska hän oli juuri kirjoittanut sillä.
Mies naurahtaa iloisesti ja toivoo, että sulkakynästä oli hyötyä Pilville. Mies kertoo kirjoittavansa runoja, ja haluaa lukea niistä yhden Pilville. Hän ottaa taskustaan rypistyneen lautasliinan, johon on kirjoitettu kuulajärkikynällä runo.
Hän lukee runon ukkosesta, kalliosta ja naisesta. Pilvin silmät kostuvat ja hän hymyilee. Hän ei tiennyt, että häntä oli tarkkailtu kahvilan ikkunasta edellisenä iltana. Mies ottaa Pilvin kädestä kiinni, ja kysyy, olisiko hän valmis lähtemään kävelylle kalliolle. Pilvi nyökkää. Yhdessä he poistuvat kahvilasta luomaan uusia tarinoita ja runoja maailmaan.
