Pohditaanpa pride-kuukauden päätyttyä hetkinen sateenkaarivähemmistöjä ja rahaa. Rahalla saa sateenkaaritarroja, sertifikaatteja ja hyviä bileitä. Entäs köyhät homot, joilla ei ole varaa klumeluureihin ja glittereihin, mutta joita ihmisoikeudet kiinnostaisivat? Saako rahalla myös ihmisoikeuksia?
Osallistuin viime viikonloppuna Helsinki Prideen. Jäin miettimään etenkin sitä, miten kallista ihmisoikeustapahtumaan osallistuminen on pääkaupungissa. Moni juhlaviikon tapahtumista oli maksullinen ja liput piti hankkia hyvissä ajoin, että niihin pääsisi mukaan. Kaikki saavat tulla, mutta nopeat ja rahakkaat syövät hitaat.
Kaikki saavat tulla, mutta nopeat syövät hitaat.
Ystäväni käyttivät jopa termiä ”homovero” siitä, että seksuaalivähemmistöön kuulumisen juhlistaminen tulee tyyriiksi. Ja kyllä arkikin maksaa, sillä yleensä vähintään vähemmistöstressi verottaa voimia – puhumattakaan siitä, mitä kaikkia rahallisia kuluja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan lisääntyneet väkivalta ja häirintä saavat aikaan henkisten seurausten lisäksi.
Aiemmin olen osallistunut enimmäkseen pienten paikkakuntien pride-tapahtumiin. Jos ne olisivat maksullisia, niihin ei välttämättä tulisi senkään vertaa osallistujia. Helsinki Priden yhteistyökumppaneista ja rahakkaista sponsorisopimuksista ei täällä lakeuksilla uskalla edes haaveilla, sillä toiminta on vielä niin alkutekijöissään.
Ei pelkoa pinkkipesusta eikä hyvesignaloinnista
Pinkkipesu eli erilaisen sateenkaarikrääsän kaupittelu tai yhdenvertaisuuden korostaminen näennäisesti priden aikaan firmoissa tai muissa organisaatioissa on tuttu, jokakesäinen puheenaihe, jota vaikkapa Häiriköt-päämaja käsitteli kattavasti viime kesänä.
Toisin kuin vaikkapa Helsingissä, eettisyyden esittäminen ei ole ongelma pohjalaismaakunnissa. Täällä ongelmia ovat vihamielinen, väkivaltainen, tirkistelevä ja ylenkatsova suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja heille tukeaan osoittavia kohtaan.
Harva yritys saati yksityishenkilö uskaltaa liputtaa sateenkaaren väreissä, kun seuraksena on lähes poikkeuksetta provosoitunutta palautetta. Homojen puolustamista ei voi täällä pitää hyvesignalointina vaan pikemminkin vapaaehtoiseksi ukkosenjohdattimeksi asettautumisena. Kansainvälisesti sateenkaariväellä olisi kuitenkin ostovoimaa 4 biljoonan dollarin verran, kuten Ylen tuoreessa jutussa kerrotaan.
Jopa kansanedustajat unohtavat käytöstavat äityessään pohtimaan, voisiko homon presidentin puolisoa kätellä. Samainen pohjalaiskansanedustaja suhtautuu valtakunnallisten opetussuunnitelmien kirjauksiin osallisuudesta ja häirinnän ennaltaehkäisystä sekä siihen puuttumisesta ”lasten mielten myrkyttämisenä”.
Pohjalaismaakunnissa alkeellisimpia käytöstapojakaan ei voi olettaa olevan. Ja niitä tuskin saisi edes rahalla.
Homoveron vuoksi positiivista erityiskohtelua
Onko ihmisoikeudet aina tuotteistettava, jotta ne voivat toteutua? En halua uskoa niin.
Sen sijaan, että Helsinki Pride menettäisi yhteistyökumppaninsa, toivoisin, että Lakeuden Sateenkaari ja Vaasan Seta saisivat vastaavia tukijoita pohjalaismaakunnissa. Täällä kun sekä pride-tapahtumien järjestämisessä että niihin osallistumisessa on esteenä raha ja asenteet.
Ehkä jonakin päivänä sateenkaarijärjestöitä halutaan myös sponsoroida rahallisesti, jolloin toiminnasta saadaan vielä vaikuttavampaa. Toisin kuin pohjalaismaakunnissa usein kuulee sanottavan, myönteinen suhtautuminen sateenkaarivähemmistöihin ei ole yrityksille haitaksi.
Lakeuden Sateenkaari tekee jo yhteistyötä monen eteläpohjalaisen kunnan kanssa sateenkaarevassa nuorisotyössä. Regnbågsallians on jo ryhtynyt järjestämään Pohjanmaan puolella pride-tapahtumia, joihin Vaasan Setan resurssit eivät riitä.
Tällä viikolla vietetään nelipäivästä Lapua Prideä, joka tehdään lähes täysin vapaaehtoisvoimin. Toisaalta tapahtumat ovat maksuttomia, joten niihin voivat osallistua vähävaraisetkin.
Ostovoimasta huolimatta: aina ei tarvita suuria määriä rahaa pride-tapahtuman järjestämiseksi, mutta paljon asennetta se vaatii.
