Me too -mylläkät alkoivat kunnolla jo vuonna 2017. Vielä on kuitenkin ihmisiä, joille häirinnän ongelmallisuus ilmeisesti tulee yllätyksenä.
Viime kesänä musiikkipiirejä ravistelivat #punkstoo ja #rapstoo. Urheilussa taas Kiira Korpi on urheilun (jää)kentillä pitänyt hienosti esillä lajinsa ongelmakohtia.
Ratsastuksessa, joukkuevoimistelussa ja jalkapallossa on myös pöyhäisty ongelmallista kulttuuria, mutta kaikenkattavaa tuuletusta ei ole tehty. Ilmeisesti kulttuurin lisäksi urheilussa täytyy käydä me too laji ja järjestö kerrallaan, ihan ruohonjuuresta Olympiakomiteaan asti, jotta pointti tulee selväksi.
Ihmisoikeusliiton hiljattain järjestämä Älä riko urheilua -kampanja näyttäytyy Olympiakomitean viimeaikaisten sotkujen valossa melkoisena poseerauksena. Muuttuiko mikään? Missä on konkretia? Olisiko oikeasti keinoja puuttua kiusaamiseen urheilussa? Jos kiroiluun voi puuttua, voi kyräilyynkin.
Urheilussa on moni sellainen asia hyväksyttyä, joka muussa ihmisten välisessä kanssakäymäisessä on kielletty. Kaikkien lajien säännöt on kuitenkin joskus keksitty. Niitä voi siis muuttaa niin, että kulttuuri on parempaa.
Urheilussa on moni sellainen asia hyväksyttyä, joka muussa ihmisten välisessä kanssakäymäisessä on kielletty.
Tietenkin on toivottavaa, että jokainen uusi sukupolvi niin pelaajia kuin valmentajia on toivottavasti fiksumpi ja käyttäytyy paremmin kuin edellinen. Muutos on kuitenkin liian hidasta, jos vain toivomme ja odotamme sukupolven toisensa jälkeen olevan edellistä edistyksellisempi. Muutos urheilun kulttuurissa ei tapahdu itsestään vaan muutos on tehtävä tai sitä on vähintäänkin vauhditettava.
Lue lisää: Häirintä lopettaa urheilun, jos häirintään ei puututa
