Siirry suoraan sisältöön
Sanna Marin ilmapallojen keskellä

Pääkirjoitus: Pääministerin juhlimisen lopputulos nähdään vasta ensi kevään eduskuntavaaleissa

Pääministeri Sanna Marinin juhlimisvideoista alkanut, kokaiinin käytön spekulointia ja mediakritiikkiä sisältänyt kohu oli mainio oppitunti journalistisen median toimintatavoista. Toimittajakoulu aloitti juuri lukuvuoden Etelä-Pohjanmaan Opistolla ja pääsi heti pohtimaan, miten Journalistin ohjeita noudatetaan käytännössä.

Keskiviikkoiltana 17. elokuuta Iltalehti julkaisi lyhyen jutun somevideoista, joissa oli kuvattu pääministeriä ystävineen juhlimassa. Myös muut journalistiset mediat ryhtyivät tekemään juttuja aiheesta jo seuraavana päivänä. Pian spekuloitiin jo spektrianalyysin voimin, onko pääministeri ystävineen vihjannut kokaiinin käyttöön videolla. En linkkaa näitä juttuja enää tähän, sillä ne ovat jo saaneet aivan riittävästi klikkauksia.

Pääministerin kuittien tutkimisesta tunnettu toimittaja Jarmo Liski tviittasi Iltalehden jutun muutama minuutti sen julkaisemisen jälkeen.

Perjantaina aiheesta alkoi ilmestyä mediakriittisiäkin juttuja. Parhaiten maaliin osuivat toimituspäällikkö Anu Silfverberg Long Playn perjantaikirjeessä Eilinen uutispäivä oli onneton sotku sekä Suomen Lehdistöön haastattelun antanut Robert Sundman jutussa ”Politiikan journalismi on jatkuvassa liveseurannan tilassa, sanoo Robert Sundman: ”Tarvitaan vähemmän tykittelyä silloin, kun ollaan epävarmoja”.

Lauantaina Demokraatin päätoimittaja Petri Korhonen analysoi osuvasti journalistista mediaa toteuttamassa tehtäväänsä otsikolla Kiitos, suomalainen media: vaikka sen käytös tekee päättäjille välillä kipeää, ei se saa haitata​. Sunnuntaina Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila suhteutti kolumnissaan Kenties ajat ovat muuttuneet – pöhnäinen miespoliitikko on out ja pöhnäinen naispoliitikko on in Marinin toimintaa vertaamalla sitä poliittiseen kuohuntaan Yhdysvalloissa sekä menneiden aikojen viinanhuuruisiin vallanpitäjiin.

Näiden sijaan hosumiseen sortuneiden suurten uutismedioiden päätoimittajat eivät nähneet aihetta itsekritiikkiin STT:n tekemässä ja Ilta-Sanomien toimittajien täydentämässä jutussa Mediat katsovat onnistuneensa hyvin Sanna Marinin bile­kohun uutisoinnissa.

Johonkin se viiva on vedettävä

Oliko tämä kohu pääministerin juhlimisesta tarpeen? Ei, mutta Iltalehden ensimmäisen aihetta käsittelevän jutun ja usean jatkojutun julkaiseminen on kyllä perusteltua. Toimittajakoulussa kuitenkin päädyttiin pohdinnoissa siihen, että jo ensimmäinen juttu olisi pitänyt tehdä paremmin: spekuloinnin sijaan faktoja olisi pitänyt varmistaa eikä vain päivittää tai korjata jo tehtyä juttua. Juttu ei ollut turha, mutta nopeasti tehdyistä jutuista syntynyt kohu oli.

Hyviä näkökulmia aiheeseen ovat vaikkapa turvallisuus ja toimintakyky. Oliko Marin videoiden kuvaamisen aikaan töissä vai vapaalla? Yrittääkö joku pääministerin lähipiirissä vahingoittaa tai hyötyä kuuluisasta ja vallakkaasta ystävästään vuotamalla videot? Ovatko videot aitoja vai informaatiovaikuttamista?

Isoin ongelma casessa on pääministerin yksityisyyden suoja. Suomessa pääministeri on yksi tunnetuimmista ja merkittävimmistä vallankäyttäjistä. Hän sattuu kuitenkin juuri nyt olemaan kansaivälinen superjulkkis Sanna Marin, joka on myös ihan itse avannut elämäänsä medialle sekä aikakauslehdissä että sosiaalisessa mediassa eikä suinkaan pyrkinyt pitämään yksityiselämäänsä täysin suojassa.

Huumetestien vaatiminen on hyvän maun rajoilla, mutta mahdollista Suomessa. On vaikea sanoa, voittaisiko toimittaja vai pääministeri (tai pääministerin ystävä, joka videot kuvasi ja julkaisi), jos asiaa käsiteltäisiin oikeudessa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä. Keväällä 2020 Ilta-Sanomat ja Iltalehti julkaisivat kuvakaappauksen Kimi Räikkösen Instagram-tilin stooreissa julkaistusta kuvasta. Oikeuden päätöksellä lehdet mokasivat ja joutuivat maksamaan Räikköselle hyvityksenä 5 000 euroa kuvan käytöstä ja 65 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Pääministerin tekemisillä on aina poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Vaikka hän käyttäytyisi kuin kuka tahansa meistä, hän ei ole kuka tahansa meistä. Vallan vahtikoiran on oltava valppaana, eikä se saa sortua pääministerin fanittamiseen eikä myöskään lokaamisen. Vahtikoiran on myös syytä muistaa, että Journalistin ohjeissa ei kannusteta nopeuteen vaan tarkkuuteen.

Pääministeristä kohusta syntyvä mielikuva on suurille ikäluokille hyvin eri kuin nuoremmille sukupolville. Suurilla ikäluokilla on pieniä ikäluokkia enemmän valtaa vaaleissa juuri määränsä ja äänestysaktiivisuutensa vuoksi. Kun journalismi ei nyt saanut aikaan hallituskriisiä, näemme viimeistään huhtikuun eduskuntavaaleissa, onko Sanna Marin yhä asemansa arvoinen.

Sanna Marin ilmapallojen keskellä
Alkuperäinen kuva: Valtioneuvoston kuvapankki

Pomedia on osa Ilkka-Pohjalaisen ja Etelä-Pohjanmaan Opiston yhteistä mediataitohanketta.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Kelpo 
  • Liikuttava 
  • Tylsä 

Vastaa