Siirry suoraan sisältöön

Kuvituskuva Vaasan joukkoliikenteestä. Kuva: Vaasan kaupungin kuvapankki

Kuvituskuva Vaasan joukkoliikenteestä.

HSL, pelasta minut, jos se sopii sinun pirtaan!

Kirjoittaja hajoaa Vaasan julkiseen liikenteeseen.

Olin juuri muuttanut elokuussa Espoosta Vaasaan ja lähdimme käymään silloisen kumppanini kanssa ostoksilla muun muassa K-Raudassa ja Kotirannan Prismassa. Puuduttavan shoppailun jälkeen meillä oli kädet täynnä pussukoita.

Tavaraa oli järkyttävän paljon, sillä henkilökunta-alennuksen viimeiset hetket piti käyttää tehokkaasti. Minä esimerkiksi kannoin upouutta pölynimuria, joka painoi kuin katolisen kirkon kirstu keskiajalla.

Olimme tulleet kotoani Ahventieltä Prismalle kävellen, mutta oli täysin selvää, ettemme selviä kantamuksinemme takaisin samalla kulkumuodolla. Katsoimme reittioppaasta, että seuraava bussi lähtee yli tunnin päästä, mikä oli meille nälkäisinä ja väsyneinä järkytys. Bussia odottaessamme kirosimme uuden kotikaupunkini Danten helvetin alimmalle tasolle. Uusi kotini tarvitsi kattiloita ja pyykkikoreja, mutta juuri sillä hetkellä kaipasin Vaasaan toimivaa joukkoliikennettä.

Liekö helvetissä joukkoliikennettä? Kuva: Michelangelo Caetani ”Map of Hell” 1855, Wikimedia Commons

Valitettavasti tämänkään jälkeiset kokemukseni Vaasan julkisesta liikenteestä eivät ole olleet erityisen mairittelevia. Kerran meinasin esimerkiksi myöhästyä fuksitapahtumasta, koska bussi ei yksinkertaisesti ikinä tullut pysäkille. Bussi on jättänyt tämän jälkeen useamman kerran tulematta ja olen kuullut samanlaisia kokemuksia myös muilta vaasalaisilta. Muistaakseni en ole kulkenut Vaasassa bussilla kertaakaan niin, ettei minulla olisi jälkeenpäin ketuttanut suunnattomasti.

Bussi ei yksinkertaisesti ikinä tullut pysäkille.

Ymmärrän toki, että olen tietyllä tapaa jäävi arvostelemaan pääkaupunkiseutulaisena Vaasan julkista liikennettä. Olen koko elämäni tottunut aivan liian hyvään. Reaktioni ei olisi varmasti näin voimakas, jos olisin kotoisin jostakin pienemmältä paikkakunnalta.

Pakko minun on silti myöntää, että muutos on tullut shokkina. Minulle on täysin absurdi ajatus, että julkinen liikenne ei toimi käytännössä millään tavalla. En oleta, että saan samanlaisen tuotteen täällä kuin pääkaupunkiseudulla, mutta mielestäni ei ole liikaa pyydetty, että ne harvat vuorot olisivat edes luotettavia.

Ongelmallista tilanteessa on ainakin minun mielestäni myös se, että Vaasa pyrkii markkinoimaan itseään opiskelijaystävällisenä kaupunkina. Kaupungin verkkosivuilla mainostetaan Vaasaa ”todellisena opiskelijakaupunkina”. Anteeksi vain, mutta ainakin minulle opiskelijakaupungin täytyy tarjota edes välttävä julkinen liikenne. En toisaalta tiedä käsitänkö sanan välttävä eri tavalla kuin syntyperäinen vaasalainen.

Opiskelijakaupungin leima tuntuu muutenkin olevan Vaasalle erittäin tärkeää. Esimerkkisiksi ensimmäisenä päivänä meille tultiin kaupungilta hehkuttamaan, kuinka huisin hieno opiskelijakaupunki Vaasa oikein on. Kaupungin työntekijät kertoivat, että joka neljäs vaasalainen on noin 24-vuotias mies. Minun mieltäni olisi enemmän lämmittänyt, jos he olisivat kertoneet, ettei talvellakin jokaista matkaa tarvitsisi taittaa joko kävellen tai pyörällä.

Minun mieltäni olisi enemmän lämmittänyt, jos he olisivat kertoneet, ettei talvellakin jokaista matkaa tarvitsisi taittaa joko kävellen tai pyörällä.

Tähän liittyen minun täytyy kertoa eräs mielestäni absurdi totuus opiskelijan arjesta Vaasassa. Minä olen nyt alle puolen vuoden aikana ostanut Jyskistä kaksi kertaa itselleni uusia huonekaluja. Kummallakin kerralla olen kuljettanut paketit kotiin taksilla, koska julkisilla tehtävä olisi täysin mahdoton.

Ilmeisesti täällä pitäisi omistaa oma auto, joka näin kortittomana ei ole edes mahdollista eikä kyllä opiskelijana muutenkaan innosta. Auto-oletus sopii muutenkin huonosti opiskelijakaupungin imagoon. Imago pyöräily- ja kävelykaupungista on kieltämättä söpö, mutta ei sen avulla ruokaa Prismasta tuoda.

Vaasassa kaikki on kieltämättä suhteellisen lähellä, joten kävely ja pyöräily ovat loistava tapa liikkua paikasta toiseen varsinkin kauniilla säällä. En kuitenkaan itse ole ikinä harrastanut talvella pyöräilyä, joka kuulostaa konseptina aika epämiellyttävältä. Nyt pyöräily vielä onnistuu, mutta lumien tultua laitan pyörän todennäköisesti suosiolla varastoon. Kaupungin pitäisi tarjota myös talvella vaivattoman tavan liikkua paikasta toiseen. Keskustassa kaikki on lähellä, joten kai minun täytyy vain etsiä asuntoa sieltä.

Summa summarum, julkinen liikenne on Vaasassa ainakin minun näkökulmastani järkyttävän huono lähes 70 000 asukkaan kaupungiksi. Tuntuu jopa, ettei kaupunki itsekkään tiedä, mitä sen kuuluisi olla: uinuva ja söpö kalastajakylä Astrid Lindgrenin kirjoista vai vakavasti otettava kaupunki. En tiedä, yrittääkö kaupunki tahallaan saada mahdollisimman monen kaupungissa opiskeleva muuttamaan jo ennen valmistumista muualle parempien palveluiden perässä.

Tuntuu jopa, ettei kaupunki itsekkään tiedä, mitä sen kuuluisi olla: uinuva ja söpö kalastajakylä Astrid Lindgrenin kirjoista vai vakavasti otettava kaupunki.

Vaasan kaupungin kannattaisikin panostaa julkiseen liikenteeseen, jos he haluavat kotouttaa isommista kaupungeista saapuvat paremmin vaasalaisiksi. En vaadi paljoa, vain ajoissa tulevia linjoja, joilla pääsee tärkeimpiin paikkoihin vaivattomasti. On täysin kestämätöntä, että julkisilla usean kilometrin matka voi kestää yhtä kauan kuin kävellen.

Ilmari Tuokko

Pelastakaa minut tältä kaaokselta, niin lupaan olla kunniallinen kuntalainen opiskeluajan loppuun saakka. Nyt en voi kuin toivoa, että pääsen jälleen joskus Helsingin seudun liikenteen ruuhkaisiin ja rakkaisiin kulkuvälineisiin.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Mielenkiintoinen 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa