Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Allen Watkin

Onnellisia ihmisiä vanhanaikaisen auton kyydissä.

Älä jää odottamaan kunnes on liian myöhäistä

Luna Järvenpää

Kirjoittaja on Pomedian toimittaja.

Ihmisillä on tapana jäädä odottamaan sopivaa hetkeä tehdä jotakin. Lopulta kuitenkin sopivaa hetkeä ei tunnu koskaan tulevan ja asia jää tekemättä. Sitten voivotellaan myöhemmin, kun mitään ei tullutkaan tehtyä, vaikka hirveästi lupaili itselleen, että tekee asian tulevaisuudessa.

Oli kyse sitten uuteen ihmiseen tutustumisesta tai jonkin uuden asian kokeilusta, ihmisillä on paha tapa työntää asiaa myöhemmäksi yhä uudelleen ja uudelleen, luottaa koko konsepti tulevaisuuden varaan. Valitettavasti tulevaisuutta ei voi ennustaa ja mitä vain voi tapahtua.

Tulevaisuus ei siis ole mikään paras paikka, mihin lykätä kaikki jutut, mitä pitäisi sitten ehkä joskus tehdä. Kuka tietää, jos odotat liian kauan sopivaa hetkeä, voit menettää mahdollisuutesi kokonaan.

Et ole enää koskaan yhtä nuori kuin olet nyt

Ihminen vanhenee joka päivä. Huomenna on vanhempi kuin tänään ja niin edelleen. Se tarkoittaa, ettei enää koskaan ole yhtä nuori kuin tällä hetkellä. Vaikka se saattaa kuulostaa turhalta pointilta, meidän aikamme kuluu minuutti minuutilta, eikä sitä saa koskaan takaisin.

Ihmiset pelkäävät usein muiden reaktioita heidän tekemisiinsä ja ajatuksiinsa, mutta kun sitä miettii, onko jonkun puolitutun mielipiteellä loppupeleissä mitään väliä? Ei. Kaikilla meillä on oma elämä, omat ajatukset, huolet ja murheet. Luultavasti kukaan ei edes kiinnitä huomiota sinun elämääsi, vaikka se ehkä siltä tuntuisikin, että kaikki tuomitsevat. Jos taas jollakulla on pakottava tarve arvostella kaikkien muiden elämää, se on heidän menetyksensä keskittyä toisten elämiin, kun omakin on vielä kesken.

Luultavasti kukaan ei edes kiinnitä huomiota sinun elämääsi, vaikka se ehkä siltä tuntuisikin, että kaikki tuomitsevat.

Siksi kehotankin, tartu hetkeen, kokeile. Se ei ole maailmanloppu, jos ei mene ensimmäisellä nappiin tai edes toisella. Virheistä voi ja pitää oppia. Kukaan ei synny tähän maailmaan virheettömänä, jokainen epäonnistuminen on sisäistä kasvua, ja ne opettavat sekä valmistavat tulevaisuutta varten. Tartu sopivaan hetkeen, se on nyt.

Jos olet aina halunnut tutustua siihen kivan oloiseen ihmiseen työpaikan kahvion toisella puolen, tutustu häneen nyt. Jos olet aina halunnut aloittaa uuden harrastuksen, aloita se nyt. Jos sinusta on jo pitkään tuntunut, että haluaisit erota töistäsi ja aloittaa uuden, itseä enemmän kiinnostavan työn, tee se nyt.

Psych2Go nimiseltä kanavalta napattu video, jossa on hyviä pointteja asioista, mitä ihmisten pitäisi oppia ennen kuin on liian myöhäistä.
Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Hauska 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa