Siirry suoraan sisältöön
Minttu Witick auringonkukkien ympäröimänä.

Toivottavasti fiskarssit ovat tylsät, kun haaveista leikataan – Teroittakaa saksien sijasta inhimillisyyttä!

Minttu Witick

Kirjoittajan mielestä unelmien tavoittelu taloudellisesti turvattuna tulisi olla jokaisen oikeus.

Tylsillä saksilla ei tule kuin huonoa jälkeä. Sen jo lapsikin tietää. Leikkaa ja liimaa – nuo tärkeät taidot, jotka jo varhaiskasvatusikäinenkin hallitsee, tai vähintäänkin harjoittelee aikuisen avustuksella.

Hallituksen askartelusakset ovat liiankin terävät, mikäli suunnitellut koulutustukien leikkaamiset todella tehdään. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa taideteos, jonka reunoja pyöristetään, vaan kyse on ihmisten toimeentulosta: siitä, säästetäänkö ruuasta vai sähkölaskusta.

Edes pikaliima ei pysty paikkaamaan väärästä kohtaa leikattua päätöstä, ja säröjä paikkaillaan teipillä yhteen vielä pitkään.

Aikuiskoulutustuki on usealle ainoa mahdollisuus rahoittaa opiskelua

Aiemmin eivät hallituksen koulutusleikkaukset ole koskettaneet minua, sillä olen ollut työelämässä ja näin ollen saanut säännöllistä palkkatuloa. Tänä syksynä opintovapaalle jäädessäni ja ensi kertaa elämässäni Kelaa ja Työllisyysrahastoa lähestyessä on opiskelijoiden huolestuttava taloustilanne todella valjennut minulle. 

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikuttaa kohtuuttomasti töitä paiskiviin duunareihin, jotka erinäisistä syistä haaveilevat alanvaihdosta. Syyt voivat olla mitä vaan ja kaikki niistä ovat yhtä oikeutettuja.

Työurat pitenevät jatkuvasti ja eläkepäivien viettäminen etelässä alkaa olla haave vain. Sen sijaan töissä loppuun palaminen alkaa olla arkipäivää ja burn out taitaa olla jo suomalaisten ammattitauti.

Työurat pitenevät jatkuvasti ja eläkepäivien viettäminen etelässä alkaa olla haave vain.

Pitkät sairaslomat tuskin tulevat yhteiskunnalle ilmaiseksi, vaikkakin ehdottomasti jokainen uupunut on sairaslomansa ansainnut. Harva, sitä kuitenkaan edes hakee tarpeeksi ajoissa, vaan kynttilää poltetaan molemmista päistä aivan liian pitkään. 

Opiskelun hintalappu on kallis, mutta unelmointi ei onneksi maksa mitään

Opiskelun sanotaan olevan meillä Suomessa ilmaista, mutta tuntuu tosiaan, että koulutustukien leikkaaminen ja etenkin aikuiskoulutustuen poistaminen asettaa aikuisena opiskeluhaaveille kalliin hintalapun. Usein työterveydestä saatu sairaslomatodistus, johon on kirjattu sairasloman pituus, on kuin hintalappu työelämän oravanpyörälle.

Halvalla ei pääse eikä kutsumuksella useinkaan kuitata laskupinoa. Jatkossa – mikäli aikuiskoulutustuki todella lakkautetaan – alkaa yhä harvemmalla olla varaa jättäytyä pois vakitulojen tuomasta taloudellisesta turvasta ja suunnata kohti unelmia. 

Jatkossa – mikäli aikuiskoulutustuki todella lakkautetaan – alkaa yhä harvemmalla olla varaa jättäytyä pois vakitulojen tuomasta taloudellisesta turvasta ja suunnata kohti unelmia. 

Unelmointi ei onneksi maksa mitään, mutta tulevaisuudensuunnitelmat saattavat todella jäädä vain haaveeksi, mikäli et ole yhteiskunnan silmin edennyt perinteisellä koulupolulla ja suunnannut suoraan toiselta asteelta korkeakouluun.

Polkuja on monenlaisia, toiset suuntaavat ammatillisen koulun jälkeen täysi-ikäisenä suoraan työelämään ja toiset aloittelevat uraputkea korkeakoulujen jälkeen vasta lähempänä kolmeakymppiä. Kaikki reitit ovat yhtä oikeita.

Opiskelun tulisi olla aikuisiällä taloudellisesti mahdollista myös niille, jotka ovat valinneet perinteisen reitin sijaan kiertotien ja suuntaavat opiskelemaan vasta myöhemmällä iällä, kerättyään ensin CV:n täyteen työkokemusta ja tärkeitä työelämätaitoja.

Opiskelun tulisi olla aikuisiällä taloudellisesti mahdollista myös niille, jotka ovat valinneet perinteisen reitin sijaan kiertotien ja suuntaavat opiskelemaan vasta myöhemmällä iällä, kerättyään ensin CV:n täyteen työkokemusta ja tärkeitä työelämätaitoja.

Teini-iässä on melko suuret saappaat täytettäväksi

Yläasteikäisenä tehdään päätös jatko-opiskelusta eli hakeutuuko lukioon vai ammatilliseen kouluun. Ammatinvalinta, jolla parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa sinetöidään loppuelämän ammatti.

Rippikouluikäisenä joutuu turvautumaan äidin apuun, mikäli uudeksi vuodeksi haluat tähtisädetikkuja eikä kaupasta irtoa edes energiajuomaa, vaikka siihen viikkorahat riittäisivätkin. Silti 15-vuotias on yhteiskunnan silmin kykenevä tekemään päätöksen ammatinvalinnasta, josta alanvaihto myöhemmällä iällä ei välttämättä olekaan enään itsestäänselvyys.

Teini-iässä tehty uravalinta voi mennä myös putkeen ja opiskeltu ala tuntua omalta vielä vuosienkin päästä. Tässäkin tapauksessa, niin halutessaan, myös vaihtelun vuoksi opiskelemaan hakeutuminen tulisi olla mahdollista ja taloudellisesti turvattua.

Toivon siis todella fiskarssien olevan tylsät, jotta jatkossa aivan jokaiselta polulta on yhä mahdollisuus kulkea kohti haaveitaan!

Toivon siis todella fiskarssien olevan tylsät, jotta jatkossa aivan jokaiselta polulta on yhä mahdollisuus kulkea kohti haaveitaan!

Minttu Witick opiskelee tänä lukuvuonna Etelä-Pohjanmaan opistolla.
Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa