Seinäjoella on uusia ja remontoituja upean näköisiä kirjastoja. On digitaaliset lainausautomaatit, näyttävät huonekalut, isoja lasiseiniä ja paljon avaraa tilaa. Kävijöitä riittää ja henkilökunta on ystävällistä. Samannäköisiä kirjastoja löytyy myös muualta maasta, kuten Helsingistä, Turusta ja Kokkolasta.
Kirjasto ei kuitenkaan ole minua varten. Opiskelijana on vaikeaa syventyä tieteellisen tekstin lukemiseen tai tutkielman kirjoittamiseen, kun ympäristö on levoton ja rauhaton. Myös opiskelijoille tarkoitetut tilat ovat epäkäytännöllisiä.
Esimerkiksi Nurmon kirjaston ainoa opiskelutila on ahdas, ja uudet pöydät ovat liian pieniä. Pienessä ikkunattomassa huoneessa on neljä pientä sermeillä erotettua pöytää, mutta käytännössä siellä voi opiskella yksi aikuinen kerrallaan. Ryhmätyötiloja ei merkitty ja se aiheuttaa ongelmia.
Miksi hiljaisista, rauhallisista kirjastoista on tullut levottomia ja meluisia? Miksi lasiseiniä ja sohvia? Mihin hävisi kirjaston arvokkuus?
Hälyinen kirjasto
1990-luvulla Suomessakin alkoi käänne, jossa julkiseen sektoriin, kuten sairaaloihin, yliopistoihin ja kirjastoihin, alettiin soveltaa liike-elämän toimintatapoja. Tämä on uusliberalismia ja uutta julkijohtamisen oppia, jota kutsutaan myös nimellä New Publisment Management eli NPM.
NPM:ään kuluu myös johtamisoppi, managerialismi, jossa aiemmin alan asiantuntijuuteen perustunut johtajuus korvataan liike-elämän ammattijohtamisella. Tätä suuntausta edustaa myös uusi kirjastolaki (2016), jonka mukaan kunnat voivat palkata työntekijöitä kirjastoon ilman alan koulutusta. Uuden lain mukaan johtajalta vaaditaan johtamiskoulutusta tai kokemusta
David McMenemyn Managerialism -artikkelin mukaan Iso-Britanniassa managerismi-tyyppisen johtamisen myötä kirjastoissa otettiin käyttöön virheellisiä suoritemittareita. Tämä johti huonoon päätöksentekoon ja resurssien kohdentamiseen ideologisin perustein, ei asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
Alisuorittaneita kirjastoja lakkautettiin. Esimerkiksi Seinäjoella seurataan päivittäin kävijämääriä. Kävijämäärät ei kuitenkaan kerro sitä, kuinka paljon ihmiset lukevat.
Kirjastolaitos on otettu kuluttajakeskeisen markkinatalouden välineeksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön eli OKM:n asiakirjassa vuodelta 2010 todetaan, että kirjaston on oltava “tehokas, tuottava ja tuloksellinen”. Tuloksellisuus on vienyt hiljaiset lukusalit sekä osan kirjoista ja kirjahyllyistä ja tuonut tilalle muun muassa karaoken ja diskot. Kirjastoväen mukaan mallia on haettu Tanskasta.
Matkimisesta on tullut uusi hyve.
Opiskelijoille kirjastot ovat välttämättömiä sekä opiskelukirjallisuuden hankkimisessa että työhuoneena. Sanna Saarisen ja Kati Tiirikaisen kirjassa Rakastan kirjastoa, yksi haastateltavista kertoo, että “ilman opiskelija- ja muita kirjastoja ei kerta kaikkiaan pystyisi opiskelemaan yliopistossa. Tai ainakin se maksaisi hirveitä määriä, joihin itsellä tai kavereilla ei olisi varaa. Kirjastot tasa-arvoistavat Suomen koulutusjärjestelmää.”
Useimmille paras opiskelupaikka on muiden työhön syventyneiden ihmisten kanssa hiljaisessa lukusalissa. Kirjaston erillisiä lukusaleja käyttävät myös keväisin pääsykokeisiin lukijat ja abiturientit. Myös lehtien lukusalit ovat olleet ennen kirjastojen hidasta kuolemaa hiljaisia.
Mikä on kirjaston tarkoitus?
Nuorisotiloilla on aina ollut käyttäjiä. On väärin, että nuorisotiloja on nykyään vähemmän kuin ennen. Nuoret tarvitsevat kuitenkin edelleen omia paikkoja vapaa-ajan viettoon. Yksi ratkaisu on ollut siirtää nuorisotilat kirjastoon. Se on yhtä älytön idea kuin siirtää yliopisto urheiluhalliin. Seinäjoen pääkirjastossa on kolme tutkijan huonetta, joihin jokaiseen kuuluu nuorisotilan äänet.
Herää kysymys, mikä on tieteen ja sivistyksen asema kirjastossa?
Myös kirjastorakennukset ovat muuttuneet. Pentti Mehtonen tutki vuonna 2008 arkkitehtien näkökulmaa kirjastorakennusten suunnittelussa. Selvisi, että kirjastojen toiminnallinen suunnittelu on aina alisteinen esteettiselle suunnittelulle. Tutkimuksen nimi on Kiveä, kuparia ja lasia, ja se kuvastaa hyvin omaa kokemustani nykykirjastoista. Aurinko häikäisee lasiseinän läpi niin, että näyttöä on vaikea nähdä ja pää tulee kipeäksi.
Uudistetuissa kirjastoissa ei ole enää seiniä, vaan kirjasto on yksi iso halli, jossa äänet kaikuvat seinästä seinään. Toiminnallisuutta ei todella ole suunnitteluvaiheessa mietitty, kun esimerkiksi Seinäjoen ja Turun pääkirjastojen ainoa lukusali on laitettu lastenosaston naapuriksi. Äänieristystä ei ole eikä lastenosastolla edes seinää estämässä äänten kaikumista ja lasten juoksentelua ympäri kirjastoa.
Helsingin Oodi-kirjaston yksi lisäpalvelu on lasten sisäleikkipuisto. Lasten leikkiminen ei ole hiljaista eikä pidäkään olla. Kuten ei ole karaoken laulaminenkaan, mikä on yksi monista kirjaston palveluista. Tutkimusten mukaan kirjaston kävijät arvostavat erityisesti kirjastojen rauhaa ja hiljaisuutta. Ristiriita on suuri.
Suomessa kirjastot ovat kokeneet suuren muutoksen alkaen lukuharrastuksen tukemisesta palveluiden laajentumiseen ja “markkinaistumiseen”. NPM:n mukainen tulosjohtaminen ja valtion rahoituksen leikkaukset ovat muuttaneet kirjastoa. Muutos on tapahtunut hitaasti hiljaisesta hälyiseksi ja rauhallisesta rauhattomaksi. Kenen ehdoilla muutokset on tehty ja kenen tarpeita varten?
Kun yritetään tehdä jokaiselle jotakin, niin lopulta kukaan ei saa mitään.
Uusi markkinaohjautuva monitoimitalo ei kuulu samaan joukkoon kirjojen ja lukemisen kanssa. Toisten ihmisten lukemista ei arvosteta, kun hälistään kirjastossa. Kirjastolain mukaan kirjastossa täytyy olla hiljaista työtilaa. Hiljainen ei ole äänetön, mutta se ei myöskään ole rauhaton.
Mitä hävittävää on, jos kirjaston voimavarat keskitettäisiin kirjoihin ja rauhallisiin tiloihin? Sellaisiin tiloihin, joissa lukijat ja luovaa ajatustyötä tekevät voivat keskittyä?
Syventyessä lukemiseen saattaa tulla myös oivallus siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys.
Lähteet:
Hovi-Horkan, J. 2023. Lapsiperheet valtasivat Oodin. Helsingin Sanomat 5.2 2023. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009359204.html (Luettu 11.3.2024.)
Mehtonen, P. 2008. ”Kirjasto on kiveä, kuparia ja lasia”: Kirjastorakennuksen diskursiivinen määrittyminen Arkkitehti-lehdessä vuosina 1961–2006. Pro gradu-tutkielma, Tampereen yliopisto, Informaatiotutkimuksen laitos. https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18592
McMenemy J. 2007 Managerialism: A Threat to professional Librarianship? Library Review 56(6), 445–449.
Saarinen, S. & Tiirikainen, K. 2015 Rakastan kirjastoa. Printon Trukikoda, Viro.
Saarti, J. & Tuomi, P. 2017. Kulttuurilaitoksesta valintataloksi – yleisen kirjastolaitoksen institutionaaliset tehtävämäärittelyt ja niiden kehitys Suomen itsenäisyyden aikana. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja, 110–123. https://doi.org/10.17409/kpt.60093
Yleisten kirjastojen laatusuositus. 2010. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010–20. Yliopistopaino, Helsinki. https://www.kirjastot.fi/sites/default/files/content/OKM20.pdf (Luettu 4.3.2024.)
