Siirry suoraan sisältöön
Is this -perhosmeemi, jossa animetyyliin piirretty poika kysyy perhosta osoittaen "Tämäkö on journalismia?"

Huhtikuun 2024 pääkirjoitus: Erilaisia näkemyksiä journalismista

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on opiskellut journalistiikkaa sekä Tampereen että Jyväskylän yliopistoissa.

Journalismin kuluttajilla on toisinaan todella erikoisia näkemyksiä journalismista. Joillekuille jutuista paistaa ilmiselvästi läpi toimittajien puolueellisuus, agenda tai ideologia. Etenkin Yle ja Helsingin Sanomat nähdään vihervasemmistolaisena salaliittoina, Ilkka-Pohjalainen taas sijoitetaan vuoroin äärioikealle ja vuoroin se uutisoi liikaa ilmastonmuutoksesta ja ihmisoikeuksista. ”Pomedia on vasemmistohenkinen”, vaikka päätoimittaja on ilmiselvä ”natsipaskaporvari”. Toimittajilla ja tubettajilla ei välttämättä nähdä mitään eroa, joten journalismista ei haluta maksaa.

Erilaisia, erikoisiakin käsityksiä työstä voi olla, jos ei ole itse alalla. En minäkään tiedä, mitä putkiasentajan tavalliseen työpäivän kuuluu, mitä iktyologi tekee tai millaisia eettisiä pohdintoja vaikkapa project controller käy. Tietenkin voin googlata tai hankkia tietoa muilla keinoilla. Ei toimittajien työ ole salaista vaan päinvastoin kaikkien nähtävillä ja jatkuvasti arvioitavissa.

Toimittajille itselleen on kuitenkin vaikuttanut olevan pitkään hyvin selvää, mitä työ on: tiedonhankintaa, sen paikkansapitävyyden varmistamista ja toimittamista yleisölle. Journalistien tehtävä ei ole vain mukavista asioista kertominen vaan kriittisen katseen suuntaaminen yhteiskuntaan, etenkin vallanpitäjiin, ja epäkohtiin puuttuminen.

Totuuteen on pyrittävä, vaikka se on työlästä ja sen selvittäminen kokonaisuudessaan ei yleensä yhdeltä uutismedialta kerralla onnistukaan.

Jokaisella toimituksella on omia painotuksiaan eli journalistisia periaatteita ja linjauksia, jotka kerrotaan yleisölle avoimesti, kuten vaikkapa nämä Ylen, HS:n, Ilkka-Pohjalaisen ja Pomedian linjaukset. Pääasiasta ei pienistä painotusseroista huolimatta silti tingitä: totuuteen on pyrittävä, vaikka se on työlästä ja sen selvittäminen kokonaisuudessaan ei yleensä yhdeltä uutismedialta kerralla onnistuisikaan.

Vallan vahtikoira ei saa olla vain mukavuusalueella köllivä puudeli

Kuluneen kielikuvan mukaan journalismin tehtävä on vallan vahtikoirana toimiminen. Yhteiskunnallinen tehtävä ei sulje pois erilaisia, monipuolisiakin juttuaiheita ja juttutyyppejä. Journalistit voivat tehdä myös viihteellisiä juttuja, mutta yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita, kuten politiikkaa, ei voida jättää käsittelemättä. Yleensä molemmat osastot mahtuvat samaan julkaisuun ja toimitusprosessi varmistaa, että myös tärkeät aiheet käsitellään.

Vallan vahtikoirien täytyy uskaltaa tehdä juttuja myös epämukavista aiheista ja kiusallisissa tilanteissa. Journalismi ei ole ikinä yhden henkilön määriteltävissä, vaan sen tekeminen on toimituksellinen prosessi, jossa jutut menevät useiden käsien läpi ennen julkaisua. Tyypilliseen journalistiseen prosessiin voi tutustua esimerkiksi täällä.

Kun journalismia tekee Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeiden mukaan, ei voi mennä pahasti pieleen. Jos epäilee, että Journalistin ohjeita on rikottu, rikkeestä voi kannella Julkisen sanan neuvostolle.

Journalistin ohjeisiin sitoutuneet eli niitä noudattavat mediat tunnistaa tästä merkistä.

Tietenkin journalistit ovat myös vallankäyttäjiä etenkin silloin, kun suuntaavat kriittisen katseensa johonkin suuntaan ja jokin toinen aihe jää käsittelemättä. Tällaisista journalismin katvealueista toimitukset kuitenkin kuulevat mieluusti, sillä tarkoitus ei ole tietynlaisen kuvan rakentaminen todellisuudesta. Toimittajat ovat vain ihmisiä (usein keskiluokkaisia, valkoisia heteroita), joten kaikkea omaan elämänpiiriin kuulumatonta mutta merkittävää ei aina tule ajatelleeksi.

Jos jokin aihe loistaa poissaolollaan uutismedioiden sivuilta, kyseessä ei todennäköisesti kuitenkaan ole salaliitto tai vaiennusyritys vaan toimituksiin voi lähettää siitä juttuvinkin.

Jos jokin aihe loistaa poissaolollaan uutismedioiden sivuilta, kyseessä ei todennäköisesti kuitenkaan ole salaliitto tai vaiennusyritys vaan toimituksiin voi lähettää siitä juttuvinkin. Kun juttuvinkin muotoilee niin, että mahdollisimman moni uutiskriteeri täyttyy, on yhä todennäköisempää, että aiheesta ryhdytään tekemään juttua.

Juttutyyppi vaikuttaa aiheen käsittelytapaan ja jutun muotoon

Journalismiin kuuluvat uutisellisten juttutyyppien, kuten uutisen, reportaasin, henkilöjutun ja hyötyjutun, lisäksi myös mielipiteelliset juttutyypit, kuten kolumni, analyysi, essee ja kritiikki. Toimittajilla on juttutyypin sallimissa rajoissa mahdollista kertoa myös mielipiteitään ja etenkin analyyseissä ne ovat yleensä hyvinkin perusteltuja.

Uutisessa mielipiteitä ei pidäkään olla, mutta esimerkiksi reportaasissa toimittajan oma ääni, uudenlainen näkökulma ja aiheen käsittelytapa tekevät juttutyypistä parhaimmillaan erittäin nautinnollista ja viihdyttävää luettavaa tai kuunneltavaa. Aiheen käsittely mukaansatempaavaan muotoon ei vaadi sitä, että sisällön faktoja pitäisi muokata palvelemaan kokonaisuutta. Kaunokirjallisia keinoja, kuten takaumia, dialogia tai ympäristön kuvailua, voi käyttää journalismissa ilman, että faktoista joustetaan.

Kaunokirjallisia keinoja voi käyttää journalismissa ilman, että faktoista joustetaan.

Aamulehdestä eläköityneen Matti Kuuselan elämäkerran julkaisun myötä paljastui, että kaikille toimittajillekaan tämä juttutyyppijako ja juttutyyppien rajat eivät olekaan tuttu asia. Ikuinen keskustelu journalismin olemuksesta ja mediakritiikki sen tekijöitä kohtaan siis jatkukoon.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tylsä 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 

Vastaa