Tutkijan työ voi vaikuttaa kaukaiselta ja vain harvoille mahdolliselta uravalinnalta, johon päätyvät määrätietoiset luokan älyköt. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole vaan tutkijaksi voi päätyä myös vähitellen.
Pomedia haastatteli kolmea uran eri vaiheissa olevaa tutkijaa Tampereen, Vaasan sekä Helsingin yliopistosta. Kysymyksiin vastasivat kokenut kehitysvammapsykologian tutkija ja filosofian tohtori Elina Kontu, yritysten digitalisoitumiseen keskittynyt tutkijatohtori Tuire Hautala-Kankaanpää sekä pohjalaistalojen väitöskirjatutkija Matti Mäkelä.
Ennakkoluuloista huolimatta akateeminen ura ei välttämättä vaadi kiitettävää menestystä jo peruskoulussa. Tutkijan ammattiin voi päätyä vähitellen tai intohimoisen harrastuksen ohjaamana. Tärkeintä kaikkien haastateltavien mielestä on kiinnostuneisuus. Ura rakentuu muun elämän ohella.
Suomalainen peruskoulujärjestelmä antaa hyvän pohjan
Elina Kontua ajoivat uralla eteenpäin uteliaisuus ja periksiantamattomuus. Entisestä erityisluokanopettajasta kehittyi tutkijaprofessori vähitellen. Hänen mukaansa nuoruuden koulumenestys tai aiemmat meriitit eivät sysänneet häntä tietoisesti yliopistouralle vaan sen tekivät päiväkodin johtajan tehtävissä 1980-luvulla vastaan tulleet perheet ja lapset, joiden auttamiseksi Kontu kaipasi tarvitsevansa lisää tietoa.
— En edes uskaltanut hakea yliopistoon parikymppisenä. Olin koulussa tosi huono, mutta ei voi tietää omaa potentiaaliaan ja mihin suotuisissa olosuhteissa kykeneekään, kehitysvammapsykologiaa tutkiva Elina Kontu sanoo.
–Jos on suomalaisen peruskoulutuksen saanut niin se helpottaa suunnattomasti. Kyllä ne tutkimusmenetelmät ja muutkin asiat ovat opittavissa.
— Hyvältä tutkijalta vaaditaan sitkeyttä. Hän ei pelästy, jos vastaan tulee vaikeampi juttu vaan rohkeasti käy sen kimppuun ja selvittää. Täytyy olla kiinnostunut ja innostunut siitä asiasta, jota tutkii. Se auttaa jo hyvin pitkälle.
Lue lisää Elina Konnun työstä Pomedian marraskuussa 2024 julkaistusta jutusta Tutkimusprofessori Elina Kontu kaipaa ravistelua nykyisiin erityispedagogiikan menetelmiin.
Etelä-Pohjanmaalla toteutettavissa DigiNet ja vAIlla tuottavuutta? -hankkeissa työskentelevä tutkijatohtori Tuire Hautala-Kankaanpää taas kuvailee olleensa oppilaana aikanaan perustasoa.
— Kuuntelin hyvin tunnilla, mutta en lukenut hirveästi. Ei ne merkit varmaan tähän suuntaan silloin osoittaneet, Hautala-Kankaanpää naurahtaa.
— Silloin joskus viestintätieteisiin gradua tehdessänikin ajattelin, että arvosanoilla ei ole väliä, koska en aikonut jatkaa akateemiselle uralle. Lopulta en itse asiassa koskaan lopettanut opiskelemista vaan jatkoin sitä ikään kuin harrastuksena.
Väitöskirjatutkija Matti Mäkelä tekee Ruralia-instituutin Seinäjoen-yksikössä tutkimuksellista kehittämishanketyötä aluehistorian ja kulttuuriperinnön parissa. Mäkelä uskoo, että akateemiselle uralle päätyvät ennen kaikkea luontaisesti tiedonjanoiset ihmiset.
Arkista aherrusta muutaman vuoden aikajänteellä
Käytännössä tutkijan työ on kirjoittamista, lukemista, yhteistyötä ja ihmisten tapaamista. Työllistyä voi hankkeisiin, järjestöihin, tutkimuslaitoksiin tai yliopistoihin. Työ ei ole suinkaan yksinäistä ja jonkin verran tutkijana voi ohjailla työnkuvan muodostumista oman mielenkiinnon mukaan.
Hautala-Kankaanpään mukaan yksi tutkijan työn haasteista on tottua siihen, että kansainväliseen vertaisarviointiin lähetettyjen tutkimusartikkeleiden julkaisuprosessit ovat pitkiä. Artikkelin julkaisussa voi kestää parikin vuotta, joten sillä aikaa tehdään opetus- ja hanketyötä.
— Hankkeita täytyy tehdä tunnetuksi ja on konkreettisesti etsittävä yrityksiä, jotka voisivat sopia yhteistyöhön, Hautala-Kankaanpää kertoo.
Osa työtä on varmistaa työn jatkuvuus.
— Melko suuri osa arjesta menee tulevien hankkeiden valmisteluihin eli rahoituksen etsimiseen, Mäkelä kertoo.
Hän kuvailee, että Ruralia-instituutissa toimitaan yhteiskunnan ja tutkimuksellisen maailman rajapinnassa.
— Tällä hetkellä meillä on esimerkiksi hanke, jossa yritämme säilyttää yli 200-vuotiaan pohjalaistalon yhdistysten talona. Normaalia tutkimustyötä on selvittää arkistojen ja haastattelujen avulla talon historiaa. Talon toimintaa ja korjausta suunnitellaan yhdessä yhdistysten kanssa.
Arjen hanketyöhön kuuluu monenlaista aherrusta, kuten työpajoja, suunnittelupalavereita ja toimintamallien kehittämistä.
Monimuotoisia urapolkuja myös ulkomaille
Tutkijan ura mahdollistaa kansainvälisten verkostojen rakentamisen hyvin luontevasti. Käytännössä Suomessa kaikki artikkelit tähtäävät kansainvälisiin julkaisuihin.
— Työhön liittyy jonkin verran konferensseja ulkomailla ja tutkijavaihdot ovat mahdollisia, jos joku on kiinnostunut työskentelystä ulkomailla, Hautala-Kankaanpää esittelee.
Jos havittelee vakinaista työpaikkaa professorina, on tähdättävä yliopistojen niin kutsutulle tenure-urapolulle. Vakinaistamisjärjestelmään liittyy kriteerejä, joista yksi on kansainvälisten julkaisujen ja verkostojen arviointi. Akateeminen ura rakentuu ajan myötä: ennen psykologian professuuria Kontu toimi Helsingin yliopiston opettajakoulutuksessa erityispedagogiikan yliopistonlehtorina noin 20 vuotta.
Mäkelän mielestä tutkijana voi elää järkevää ja perheellistä elämää eikä työlle tarvitse uhrautua kokonaan. Hänestä olisi toivottavaa, että tutkijoilla olisi pysyvämpiä rahoitusmekanismeja. Tietynlainen epävarmuuden sietäminen kuitenkin on osa ammattia.
— Todellisuudessa kourallinen tutkijoista on vakinaisessa työsuhteessa, Hautala-Kankaanpää arvioi ja jatkaa:
— Kyllä elämä kantaa. Jos tulee seinä vastaan, niin sitten tulee ja tekee jotain muuta. Polut voivat olla niin erilaisia ja johtaa erilaisiin töihin.
Kontukin korostaa, että nuorena ei voi tietää mihin lopulta päätyy, joten kannattaa edetä rohkeasti.
Tieteen tekijät ovat tärkeitä yhteiskunnalle
Mistä uutta tietoa syntyisi, jollei joku asioita selvittäisi? Hautala-Kankaanpään mukaan tutkijana työn merkityksellisyyttä tulee pohdittua. Vaikka oma tutkimus tarkastelee vain pientä osaa jostakin ilmiöstä, se tuo arvokasta lisätietoa keskusteluun.
— Jos mietitään digitalisoitumista yrityksissä, aika paljon on konsulttipaperia ja raporttia, joissa näkökulma on yleinen tai vastaa vaikkapa isojen yritysten tarpeisiin. Jo olemassa oleva tieto voi johtaa vääriin päätöksiin, jos nojataan näkökulmaan, joka ei sovellukaan paikallisissa pienissä yrityksissä, Hautala-Kankaanpää pohtii.
Siihen tulisi pyrkiä, että tutkittua tietoa on myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Mäkelänkin mielestä tieteellä on suuri merkitys. Tieto on kaiken perusta.
— Yhteiskunta on tuuliajolla, jos meillä ei ole mitään todellista tietoa ja pohjaa siitä, mitä me ollaan tekemässä. Siihen tulisi pyrkiä, että tutkittua tietoa on myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, Mäkelä perustelee.
Haastattelemamme tutkijat
Elina Kontu
- FT, varhaiserityiskasvatuksen dosentti ja kasvatustieteiden lisensiaatti. Musiikki- ja psykoterapeutti, erityisopettaja.
- Kehitysvammapsykologiaa ja autismikirjoa tutkivan ANDANTE-tutkimusryhmän johtaja Tampereen yliopistolla.
- ”Vapaa-ajalla minä… luen kirjoja tai käyn teattereissa ja konserteissa, se on ehkä sitä parasta.”
Tuire Hautala-Kankaanpää
- Vaasan yliopiston tutkijatohtori, KTT, FM.
- Vahva työkokemustausta viestinnän tehtävissä. Mukana DigiNet ja vAIlla tuottavuutta? -hankkeissa.
- ”Vapaa-ajalla minä… luen hömppää ja hyvän mielen romaaneja sekä dekkareita. Mielelläni myös liikun ja ulkoilen paljon.”
Matti Mäkelä
- Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija. Taustalla kansantieteiden ja musiikkitieteiden laudatur-opinnot. Muusikko ja viulunsoiton opettaja.
- Ruralia-instituutissa vuodesta 2013. Nyt mukana esimerkiksi Veistolan sivukamaritupa yhdistysten taloksi -hankkeessa.
- ”Vapaa-ajalla minä… Rakkain harrastukseni on pohjalaiset talonpoikaishuonekalut. Käyn mielläni katselemassa antiikkihuonekaluja tai puuhailen kotona esimerkiksi jotain rakentamiseen liittyvää.”
Juttu on tehty yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys EPKY:n ja tutkimuksen yhteistyöverkosto Epanetin kanssa.
