Etelä-Pohjanmaa
Tieteen tekeminen tuo elämään merkitystä ja useita uramahdollisuuksia
Tutkijan työ voi vaikuttaa kaukaiselta ja vain harvoille mahdolliselta uravalinnalta, johon päätyvät määrätietoiset luokan älyköt. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole vaan tutkijaksi voi päätyä myös vähitellen. Pomedia haastatteli kolmea uran…
Opinlakeus-messut 2025
Vuonna 2025 Opinlakeus-messut ovat suuremmat ja monipuolisemmat kuin koskaan, kun Opinlakeus-messut ja Meirän Rekry järjestävät yhteistyössä kaksipäiväisen tapahtuman Seinäjoki Areenan A-hallissa. Henkilökohtaiset keskustelut koulutuksen järjestäjien ja opiskelijoiden kanssa ovat loistava…
Sekä väkivallan kokija että tekijä tarvitsevat apua: Näin sitä saa
Joulurauhan julistamisesta huolimatta väkivaltaa kohdataan monessa kodissa myös jouluna ja silloin varpahillaan hiivitään alle sängyn eikä sillan. Lähisuhdeväkivalta ujuttautuu luottamukselliseen ihmissuhteeseen vähitellen ja voi alkaa tuntua normaalilta. Marras-joulukuussa vietetyt Oranssit…
Tutkimusprofessori Elina Kontu kaipaa ravistelua nykyisiin erityispedagogiikan menetelmiin
Viisivuotinen Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkoston psykologian professuuri Seinäjoella on Elina Konnun osalta päättymässä, mutta autismikirjon tutkimus ja vammaispalvelujen kehittämistyö jatkuu. Epanet on Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen verkosto, joka kutsuu asiantuntevat ihmiset yhteen tuottamaan tietoa…
Mietaa-elokuvan tekijävierailu Kauhavalla
Mietaa-elokuvan tekijät vierailevat Y-Kinolla Kauhavalla lauantaina 9.11. kello 19.00. Paikalla elokuvanäytöksessä on siis tekijöitä ja näyttelijöitä. Mietaa on itsenäinen jatko-osa vuonna 2020 julkaistulle yllättävälle indie-hitille Kasino. Etelä-Pohjanmaalle sijoittuva nuorisokomedia vie…
Pääkirjoitus 10/2024: Miten ihmeessä Etelä-Pohjanmaasta tuli elokuvamaakunta?
Etelä-Pohjanmaalla on komea menneisyys maakuntana, jossa tehdään elokuvia. Komea on myös nykyisyys, sillä parin viime vuoden aikana Etelä-Pohjanmaalla on tehty ainakin kolme elokuvaa: Kasino (2020), Lapua 1976 (2023) ja Perhoset…