Siirry suoraan sisältöön

jatkokertomus

Kuvituskuva

Ihan(aa) kamalaa ihastumista, osa 6

heinä 8, 2022

Iltaan Karoliina valmistautui kauan. Vanhemmilleen hän sanoi, ettei olisi varma takaisintulosta. Lindan kanssa tavattiin koulun pihassa – jossa päättäribileet tunnetusti olivat kovimmillaan – vartin yli kahdeksan. – Sitä mietin, Karoliina…

Kuvituskuva

Ihan(aa) kamalaa ihastumista, osa 5

heinä 1, 2022

Päättäripäivä. Kesäkuun aamuna koulun pihassa parveili ihmisiä ja ilma oli lämmin. Viikko, joka pieleen menneen tapaamisen ja päättäjäisten välissä oli, meni Karoliinan mielestä mahdottoman hitaasti. Hän oli soittanut Jennalle tapausta…

Kuvituskuva

Ihan(aa) kamalaa ihastumista, osa 4

kesä 24, 2022

Yhteinen ilta ei ainakaan parantunut siitä, kun Jenna lähti johtamaan keskustelua tekemisen keksimisestä. Linda oli ainoa, joka oli – tai ainakin yritti olla – kunnolla kaikessa mukana. Hän oli iloinen,…

Kuvituskuva

Ihan(aa) kamalaa ihastumista, osa 3

kesä 17, 2022

Kesä läheni lähenemistään. Jenna oli todella päättänyt ottaa asiakseen uusien kavereiden löytämisen, ihmisiin tutustumisen ja kesäheilan löytämisen. Eikä projekti kovin huonosti edennyt; pari viikkoa ennen kesäloman alkua oli Jenna saanut…

Kuvituskuva

Ihan(aa) kamalaa ihastumista, osa 2

kesä 10, 2022

Aamulla sen kamalan huonosti nukutun yön jälkeen, Karoliina heräsi painajaiseen. Kello oli kuitenkin sen verran, että tyttö kehtasi herättää edelleen nukkuvan Joonaksen huolimatta siitä, ettei se yleensä ollut viisasta; poika…

Kuvituskuva

Ihan(aa) kamalaa ihastumista, osa 1

kesä 3, 2022

Oli pimeä. Kevätpäivien valo ei vielä riittänyt pikkutunneille. Hiekka rapisi kenkien alla Karoliinan kulkiessa puolijuoksua kadun laidassa. Katu oli autio ja talot pimeät. Karoliina ei ollut iltakävelyllä. Hänellä oli kiire,…