Siirry suoraan sisältöön

tarina

Kuvituskuva somettajasta kuvaamassa ympyrävalossa

Taitavasti tehtyä vaikuttavaa viestintää on vaikeaa vastustaa

huhti 23, 2024

Tässä esseessä käsitellään vaikuttavaa viestintää, jolla pyritään siihen, että vaikutettava muuttaa ajatteluaan ja jopa toimintaansa. Esittelen oppimisjakson kirjallisuuden eli Persuasive communication (2016) ja Argumentation and critical decision making (2012) -teoksiin…

Kuvakaappaukset tarkasteltavina olevista kampanjoista

Kasvisruoasta viestivät kampanjat menevät herkästi pieleen

huhti 22, 2024

Käsittelen tässä esseessä vaikuttamaan pyrkivää viestintäkampanjointia kahden esimerkin avulla. Valitsemani kampanjat ovat ruotsalaisen Oatlyn Maitomyytit-kampanjaa vuodelta 2020 sekä Seinäjoella vuosittain järjestettävän Provinssi-festivaalin myyntipaikkahakua kesäksi 2024. Kumpikin kampanjan aihe liittyy kasvisruokaan…

Kerro tarina -päivän tarina 2: Ranka

Kerro tarina -päivän tarina 2: Ranka

huhti 27, 2023

Taas on sen vuoro. Se on päättänyt, että sillä on vino selkäranka. Se on käyttänyt pienen kesämökin verran rahaa minun ja monen muun hierontapalveluihin, että me oikaistaisiin sen selkäranka. Ranka,…

Kuvituskuva

Ihan(aa) kamalaa ihastumista, osa 1

kesä 3, 2022

Oli pimeä. Kevätpäivien valo ei vielä riittänyt pikkutunneille. Hiekka rapisi kenkien alla Karoliinan kulkiessa puolijuoksua kadun laidassa. Katu oli autio ja talot pimeät. Karoliina ei ollut iltakävelyllä. Hänellä oli kiire,…

Jatkokertomuksen kuvituskuva

Pomedia julkaisee kesällä jatkokertomuksen

touko 31, 2022

Nurmolainen Helmi Laukkola on kirjoittanut Pomedialle kuusiosaisen jatkokertomuksen, joka julkaistaan alkukesän aikana. Ensimmäinen osa julkaistaan perjantaina 3. kesäkuuta. Henkilöhahmot Karoliina: päähenkilö, jolle sattuu ja tapahtuu. Pieni mutta pippurinen, lyhyt -…