Arvostelu
Korealaisessa ravintolassa ruokaansa saa grillata ihan itse juuri sen verran kuin haluaa
Pomedia testasi heinäkuun puolivälissä Vaasan keskustassa sijaitsevan aasialaistyyppisen Mokpo Korean BBQ -ravintolan. Maistettavaksi valikoitui menusta testaajan ruokavalioon sopiva vegaaninen grilliruokasetti. Kun tilaus on tehty, pöytään tuodaan juomat ja koko seurueelle…
Kyllä isä osaa -elokuva on pisin näkemäni mainos
Lähdin pääsiäisenä katsomaan nostalgiannälkäni herättäneen Kyllä isä osaa -elokuvan (2024). Valitettavasti puolentoista tunnin elokuva ei vienyt minua 1990-luvun jossain määrin viattomaan maailmaan, jota ei enää ole. Elokuva nimittäin on kuin…
Hiihtäminen on hirveintä talviliikuntaa
Olen inhonnut hiihtämistä siitä asti, kun kokeilin sitä ensimmäistä kertaa alle kouluikäisenä. Iän myötä tunne on vain syventynyt. Olen vielä viime vuosinakin löytänyt vain lisää syitä vihata hiihtämistä. Hiihtäminen on…
Kynttilä, lonkero, lomamatka ja makaronilaatikko tulivat mieleen uusia laskiaispullatäytteitä maistellessa
Laskiaistiistaita vietetään tänään 13.2. ja perinteisesti päivään kuuluu pulkkamäen ja ulkoilun lisäksi uunituoreet laskiaispullat. Tänään testiraati pääse laittamaan suut makeaksi, sillä luvassa on laskiaispullien maistelua ja parhaan täytteen etsimistä. Tähän…
Virallinen vaalipäivä lähestyy – On aika analysoida ehdokkaiden somet!
Ennakkoäänestyksen ollessa jo kovassa vauhdissa ja presidentinvaalien virallisen vaalipäivän lähestyessä, on viimeistään nyt syytä perehtyä tarkemmin presidenttiehdokkaiden somesisältöön ja laittaa heidän Instagram- ja Tiktok-tilinsä suurennuslasin alle. Tämä analyysi onkin siis täysin…
Pomedia testaa, miten opiskelijaystävällisiä pohjalaiset kahvilat ovat
Pomediassa alkaa uusi juttusarja, jossa selvitetään kahviloiden opiskelijaetuja. Ensimmäiset kolme jaksoa julkaistaan Pomedia.fin lisäksi myös Pomedian Tiktokissa ja Instagramissa reelseinä joulukuun alussa. Lisää tutkivaa kahvilajournalismia on luvassa lukuvuoden aikana. Ensimmäisenä…