Paavo-possun korvat videoteoksesta Nimetön (Elossa).

Kuvakaappaus yhdestä Siat-näyttelyn taideteoksesta, jossa näkyy Paavo-possun korvat.

Kasvissyöjät vaativat eläimille oikeuksia – lihateollisuus kummissaan

Sini-Kukka Hakala

Kirjoittaja on käyttänyt humoristista nimimerkkiä, mutta kirjoittajan henkilöllisyys on kyllä toimituksen tiedossa.

Punavihervasemmistolaiset kasvissyöjät kehäkolmosen sisäpuolelta toivat Seinäjoen Taidehalliin Siat-taidenäyttelyn, jossa paikallisille koululaisille tuputetaan lihateollisuuden vastaista propagandaa.  

— Kyllä, näin just, näyttelyn päätarkoitus oli nimenomaan hyökätä paikallisia elinkeinonharjoittajia ja heidän lapsiaan vastaan, järjestäjät nyökyttelevät. 

Kurikassa ja Kauhavalla koululaisten vanhemmat ovatkin kieltäneet lapsiaan osallistumasta koulujen opetukseen kuuluvaan taidetestaamiseen. Vanhempien painostuksesta useat koulut peruneet vierailunsa rumia taideteoksia ja ikävältä tuntuvaa maailmankuvaa tuputtavan näyttelyyn. 

— Ei meillä ole näillä resursseilla mahdollisuuksia keskustella taiteen merkityksestä koululaisten kanssa. He jäisivät näyttelyssä käytyään myös siihen luuloon, että paikallinen elinkeino täytyy lopettaa tyystin, paikalliset koulutuksenjärjestäjät kommentoivat.  

Myös keskustelu taiteen tehtävästä ja rahoituksesta on arvatenkin ryöpsähtänyt. 

— Ei ole taidetta tämä! Taiteen tehtävä on kuvata maailman hyvyyttä ja kauneutta eikä herättää keskustelua, paikallisissa Facebook-ryhmissä kohistaan.  

Kuva taiteilija Laura Gustafssonista
Taiteilija Laura Gustafsson vieraili Seinäjoella marraskuussa. Kuva: Velda Parkkinen. Pressikuva.
Kuva taiteilija Terike Haapojasta
Terike Haapoja on toinen näyttelyn taideteokset tehneistä taiteilijoista. Pressikuva.

Näyttelyn teokset tehneet taiteilijat Laura Gustafsson ja Terike Haapoja ovat kuitenkin aiheeseensa perehtyneitä ja arvostettuja alallaan.

— Meidän verorahoillamme ei silti meitä pilkata! kaikui kansan viesti agrikulttuuriministerille. 

Ovela hyökkäys ja kavalaa syyllistämistä 

Eteläpohjalaiset tuottajat ovat ymmällään ja loukkaantuneita kulttuuri-ihmisten pahantahtoisuudesta ja suorasta hyökkäyksestä heidän ikiaikaista elinkeinoaan kohtaan. 

— Tuntuu, että he jotka vaativat näitä eläinten oikeuksia eivät itse ensinnäkään syö lihaa, sikojen hyvinvoinnista huolehtiva sialihan tuottaja toteaa Ilkka-Pohjalaisessa.  

Siat-näyttely koostuu ääniteoksesta sekä kahdesta videosta, joissa esitetään sikojen elämää eri vinkkeleistä. Mikä näyttelyssä loukkaa tai syyllistää tuottajia?  

— En ole nähnyt näyttelyä, mutta olen silti loukkaantunut, kaupungilla oranssi Hankkija-lippis päässä tavattu nimettömänä pysyttelevä henkilö harmittelee. 

Sikojen normaaleja olosuhteita käsittelevä taidenäyttely tuli selvästi tuottajille yllätyksenä, sillä lihateollisuus on jo vuosia tehnyt töitä sen eteen, että tappaminen sujuisi mahdollisimman sutjakasti ja lihansyöjiä häiritsemättä. Emme esimerkiksi tätä juttua tehdessämme päässeet vierailulle teurastamoon hygieniasyistä ja ettei ruokahalu katoaisi.  

— Kaasu on täysin eettinen tapa tappaa. Eivätkä eläimet eivät tiedä kuolevansa. Jos ne osaisivat puhua, ne kyllä pyytäisivät, että saisivat kuolla, nimettömänä pysyttelevä lihateollisuuden edustaja sanoo. 

Seinäjoen taidehallin kaikkien aikojen kotiseutuvihamielisimmäksi arvioitu näyttely Siat saavutti kuitenkin koronastakin huolimatta kävijäennätyksen.  

Kuva Siat-näyttelyn äänitaideteoksesta.
Seinäjoen taidehallin Siat-näyttely oli auki viimeistä päivää 8.1.2022. Kuva: Jenni Latva. Pressikuva.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa