Siirry suoraan sisältöön

drone

Aikuiskoulutustuki on monelle ainoa mahdollisuus täydentää omaa koulutusta tai vaihtaa alaa

Aikuiskoulutustuki on monelle ainoa mahdollisuus täydentää omaa koulutusta tai vaihtaa alaa

loka 2, 2023

Haaveiletko nykyisen ammattitaidon kehittämisestä tai kenties uudesta ammatista? Tuntuuko opintojen sovittaminen kiireiseen arkeen tai kuukausittaisiin kuluihin hankalalta? Toteuta unelmasi aikuiskoulutustuella! Näin lukee aikuiskoulutustuen nettisivuilla. Kuulostaa ihanalta mahdollisuudelta tavoitella unelmiaan ja…

Kuvituskuvaa opiskelusta. Kuva: Hanna Ahonpää

Toimittajakoulussa opiskellaan ensi syksynä Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja viestinnän opintoja!

kesä 2, 2023

Jo lukuvuosina 2021-22 ja 2022-23 Etelä-Pohjanmaan opiston Toimittajakoulussa on voinut opiskella avoimen yliopiston kautta Vaasan yliopiston viestintätieteen perusopintoja. Tulevana lukuvuotena Toimittajakoulussa on tarjolla Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja viestinnän perusopintokokonaisuus. Toimittajakoulussa…

Diamond-kaksimoottorilentokone

Reportaasi Drone- ja ilmailulinjalta: ”Jos olisin pitempi kuin 188 senttimetriä, voisin sanoa kouluun pääsemiselle heipat”

touko 5, 2022

Etelä-Pohjanmaan Opistolla on alkanut syksyllä 2021 uusi, Drone- ja ilmailulinja. Opintolinjalla harjoitellaan dronen ohjaamista ja opitaan ilmailusta. Tämä reportaasi on tehty päivänä, jolloin opintolinja vieraili Porissa Suomen ilmailuopistolla. 11:30 Perillä Porissa…