kansanopisto
Kansanopisto on elämänmittainen koulu
Kapusin kapsäkkeineni asemalaiturille ja Lapin tytölle avautui ensimmäinen kulttuurishokki. Juna-aseman parkissa oli traktoreita kylki kyljessä. Kuljettajanpaikalla istui ikäiseni näköisiä kavereita tai nuorempia. Mitä ihmettä? Nuoriso kiertää p-rallia maatalouskoneilla? Elettiin vuotta…
”Etelä-Pohjanmaan suomalaisen kansanopiston” historia ulottuu oikeastaan vuoteen 1889
Etelä-Pohjanmaan Opisto perustettiin 130 vuotta sitten. Aluksi ei ollut selvää, että se rakennettaisiin juuri Ilmajoelle. Perustajana pidetään Niilo Liakkaa. Näin kaikki sai alkunsa Etelä-Pohjanmaan Opiston tarina alkoi vuonna 1891. Ajatus…
Etelä-Pohjanmaan opisto täyttää pyöreitä
Etelä-Pohjanmaan opisto täyttää tänä vuonna 130 vuotta. Opisto juhlii pitkää historiaansa monien erilaisten tapahtumien ja tempausten kautta, joihin tämän lukuvuoden opiskelijat ja opettajat saavat osallistua. Opiston perustivat nuorisoseurojen ja Helsingin…
Uudet opiskelijat ovat aloittaneet Toimittajakoulussa
Etelä-Pohjanmaan Opiston Toimittajakoulussa on aloittanut tällä syyskaudella kuusi opiskelijaa. Tässä jutussa kerrotaan, keitä he ovat ja millaisia toiveita ja odotuksia heillä on Opistolla vietettävää lukuvuotta kohtaan. Toimittajakoulussa opiskelevat tänä lukuvuonna…
Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avajaiset
Lukuvuoden avajaiset pidetään kello 12 alkaen Korpisaari-salissa.